Frydrych kenttäennätyksen kimppuun Oulussa

Frydrych kenttäennätyksen kimppuun Oulussa

Keihäänheittäjä Petr Frydrychin kärsivällisyys palkittiin Lontoon MM-kisoissa. Oulun Tähtikisoissa sunnuntaina kilpaileva tshekki palasi MM-finaalissa 88 metrin kaartiin ensi kertaa sitten vuoden 2010 ja nappasi pronssia ennätyksellään 88,32.

Frydrych, 29, muistaa MM-kisojen viimeisen heittonsa pitkään. Se nosti hänet MM-pronssille ja pudotti olympiavoittaja Thomas Röhlerin neljänneksi.

– Sanoin Thomakselle kisan jälkeen, että sorry. Hän tietysti tuumi, ettei ole syytä pyydellä anteeksi. Silti tuntui hetken aika erikoiselta. Tuollaisen kauden jälkeen Thomasin olisi pitänyt olla mitaleilla, Frydrych mietti Dnes-lehden haastattelussa.

Frydrych, 29, kiskaisi karsinnassa 86,22 ja oli finaaliin yllätyskortti. Hän heitti neljännellä ja viidennellä 87,93 ja sitten viimeisellä ennätyksensä 88,32.

– Kaikki kolme pitkää heittoa olivat samanlaisia, matalia, eivätkä mitenkään täydellisiä, Frydrych muisteli.

Jan Zeleznyn valmentama tshekki on takkuisten vuosien jälkeen elämänsä kunnossa. Oulussa hän kohtaa Trinidadin Keshorn Walcottin, joten Seppo Rädyn heittämä Raatin kenttäennätys 86,92 voi säiden salliessa siirtyä historiaan. Suomalaisista kilpailussa heittävät Sampo Lehtola, Jani Kiiskilä ja Jami Kinnunen.

Oulun Tähtikisojen muissa lajeissa 19-vuotiaiden EM-mitalisti Samuel Purola juoksee 200 metriä. Hän kohtaa Ruotsin tilastoykkösen Felix Svenssonin. Luvassa on maukas juoksu: Purola on pinkonut matkan 20,84 ja Svensson 20,87.

Pituushypyssä ovat mukana muiden muassa MM-edustaja Arttu Pajulahti, Suomen mestari Roni Ollikainen sekä ulkoratakautensa avaava Henri Väyrynen.

Naisten 400 metrillä on Ruotsi-ottelua makua, kun Lisa Duffy (tällä kaudella 54,15) kohtaa Katri Mustolan (54,23). Naisten kolmiloikassa Kristiina Mäkelää kirittävät Kristiina Sanna Nygård ja Ruotsin Malin Marmbrandt.

Kankaat sarjan kärjessä, Tampereelta live-lähetys

Tähtikisasarjan edellisessä kilpailussa Karhulassa liki varmistui, että kuulantyöntäjä Arttu Kangas ja keihäänheittäjä Jenni Kangas ovat vuoden tähtiurheilijat.  Tähtikisasarjan paras mies- ja naisurheilija kuittaa voitosta 1500 euroa, sarjan kakkoset 1000 euroa ja kolmanneksi tulleet 500 euroa.

Kangas pökkäsi Karhulassa kuulaa viittä senttiä vaille 20 metriä ja Kangas heitti yli 58 metriä. Arttu Kangas voi jo huoletta miettiä käyttöä palkintoeurolle. Muut sijat ovat auki kuin ABC-asemat. Jos Sampo Lehtola heittää 80 metriä Oulussa, hän on vahvoilla kakkospallille. Roni Ollikainen voi nousta kolmen sakkiin.

Jenni Kangas on saanut kasaan kokonaiskilpaan vaaditusta kolmesta osakilpailusta 48 pistettä, kun moukarinheiton SM-kultaa voittanut Krista Tervon plakkarissa on 37 pistettä. Aituri Viivi Avikaisella on saumat nousta kakkoseksi. Se vaatii vähintään 13,75 aikaa ja mielellään ehkä 16 pisteeseenkin oikeuttavaa tulosta 13,45.

Tähtikisasarja jatkuu vielä Oulussa (20.8.), Helsingissä (22.8.) ja Tampereella (25.8.), josta on Elisa viihteellä suora lähetys.

 

Osallistujat: