Felixin tuplahaave romuksi, Suhr piti nuoret takanaan

Felixin tuplahaave romuksi

Allyson Felixin toiveet 200 ja 400 metrin olympiatuplasta kaatuivat Yhdysvaltain olympiakarsintojen 200 metrin finaalin neljänteen sijaan. Kilpailun voitti Tori Bowie ajalla 22,25. Felix juoksi 22,55.

– Olen aidosti pettynyt. Tätä on suunniteltu koko vuosi ja onhan se pettymys, kun se päättyy näin, totesi Felix, joka juoksee Riossa vain 400 metriä ja viestin.

Bowien kanssa Yhdysvaltain paidassa Rion 200 metrillä juoksevat Deajah Stevens ja Jenna Prandini. He olivat finaalissa toinen ja kolmas ajoin 22,30 ja 22,53.

– Tämä oli vain yksi askel kohti Rioa. Omat heikkoudet ja vahvuudet ovat tiedossa. Piti vain juosta kisa niin kuin sen osaan, Bowie tuumi.

Naisten 400 metrin aidoissa Dalilah Muhammad vei voiton kauden kärkiajalla 52,88. Hän oli täysin ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Ashley Spencer ehti maaliin ajassa 54,02. Spencer oli aiemmin mukana Eugenessa myös 400 metrin finaalissa, jossa hän oli seitsemäs ajalla 51,09.

– Viime ja toissa vuosi olivat minulle vaikeita. Minulla oli henkilökohtaisia ongelmia toissa vuonna ja viime vuonna loukkaantuminen. Tiedän, että pystyn parempaan kuin mitä juoksin 2013, tuumi Muhammad, joka kolme vuotta sitten Moskovan MM-kisoissa juoksi mestariksi.

Naisten seiväshypyssä hallitseva olympiavoittaja Jenn Suhr aloitti kilpailun 460:stä, ylitti sitten 470 kolmannellaan ja nousi mestariksi 480:n ylityksellä. Sandi Morris oli toinen. Hän ylitti 475 ja hänen harjoituskaverinsa Alexis Weeks oli kolmas 470:llä.

– Tämä oli minulle kakkosaskel neljän askeleen portaikossa. Seuraavaksi käännetään katseet Rion karsintaan. Pitää päästä finaaliin, että voi alkaa miettiä sitä neljättä askelta. Pystyn aika hyvin miettimään vain yhtä askelta kerrallaan, loukkaantumisen kanssa kesän mittaan painiskellut Suhr kertasi olympiakesän taktiikkaansa. 

Clement palasi mestariksi

Miesten 400 metrin aidoissa kaksi MM-kultaa ja yhden olympiahopean urallaan juossut Kerron Clement voitti Eugenessa mestaruuden ajalla 48,50. Clementille USA:n mestaruus oli ensimmäinen sitten voden 2006. Byron Robinson nousi ennätyksellään 48,79 toiseksi ja Michael Tinsley oli kolmas (48,82).

Viime talven MM-hallien mestari Matt Centrowitz puristi 1500 metrillä mestariksi olympiakarsintojen ennätyksellä 3.34,09. Naisten 1500 metriä voitti Jenny Simpson ajalla 4.04,74.

Naisten 5000 metrillä Molly Huddle sinetöi Eugenessa tuplamestaruuden. Hän voitti aiemmin jo 10 000 metriä ja pinkoi 5000 metriä mainiosti 15.05,01.

Miesten korkeushypyssä olympiakisojen hopeamitalisti Erik Kynard korjasi mestaruuden ylittämällä 229. Naisten seitsenottelussa Barbara Nwaba kokosi 6494 pistettä ja vei mestaruuden.