Family Fresh-stipendin avulla uusia ohjaajia yleisurheilukouluun

Family Fresh-stipendin avulla uusia ohjaajia yleisurheilukouluun

Vantaan Salamien yleisurheilukoulussa liikkuu 300 lasta ympäri vuoden. Family Freshin myöntämä koulutusstipendi tuli seuran toiminnanjohtaja Rita Hutun mukaan tarpeeseen, sillä uusia ohjaajia tarvitaan lisää jatkuvasti.

– Moni nuori ohjaaja muuttaa opiskelujen perässä muualle. Tilanteet vaihtuvat sen verran nopeasti, että koulutamme uusia ohjaajia tiuhaan. Periaatteemme on, että kaikki lasten yleisurheilukoulun vetäjät ovat suorittaneet vähintään lasten yleisurheiluohjaajakoulutuksen, Vantaan Salamien toiminnanjohtaja Rita Huttu kertoo.

Vantaan Salamien yleisurheilukoulussa liikkuu viikoittain keskimäärin 300 lasta. Lisäksi 80 nuorta on mukana erilaisissa valmennusryhmissä. Lasten ja nuorten kilpailulisenssejä seuralla on hieman alle 400.

– Ohjaajia on yhteensä kolmisenkymmentä. Kaikkien ryhmien vastuuvetäjät ovat täysi-ikäisiä, mutta apuohjaajiksi olemme ottaneet 16 vuotta täyttäneitä nuoria.

Uutta oppimassa

Vantaan Salamien 4-7 –vuotiaiden yleisurheilukoulua vetävä Ida Paulman on käynyt sekä lasten että nuorten yleisurheiluohjaajakurssit. Hän kertoo saaneensa kursseilta monipuolisuutta ja uusia ideoita omaan ohjaamiseensa.

– Kävin lasten yleisurheiluohjaajakurssin vuonna 2011 ja nuorten kurssin viime keväänä. Kumpikin oli sisällöltään hyvä. Lasten ohjaamisessa ei tule koskaan valmiiksi ja aina voi oppia uutta, hän pohtii.

Nuorempana heittolajeja ja kestävyysjuoksua harrastanut Paulman innostui seuratoiminnasta uudestaan muutama vuosi sitten.

– Opiskelin nuoriso-ohjaajaksi ja kysyin Salamista, löytyisikö sieltä ohjattavaa ryhmää. Nykyistä ryhmääni ohjaan kerran viikossa. Ohjaaminen on mukavaa vastapainoa ammattikorkeakouluopinnoilleni.