Eriksson sai allergian kuriin, Hyryläinen ennätysjahtiin

Eriksson sai allergian kuriin

Kestävyysjuoksijat Sandra Eriksson ja Anne-Mari Hyryläinen uhkuivat hyvää tuulta Rion olympiakisojen mediatilaisuudessa.

Eriksson povaa 3000 metrin esteiden lauantaisista alkueristä tiukkoja. Hyryläinen puolestaan jahtaa omaa ennätystä sunnuntain maratonilla.

– Kun meitä on nyt 55 juoksijaa, alkueristä tulee tiukkoja ja siellä mennään varmasti kovaa. Sellainen 9.27-9.28 pitää pystyä juoksemaan, Eriksson ennakoi.

Amsterdamin EM-kisoissa Eriksson selvitti alkuerät ongelmitta ja oli finaalissa kymmenes rapiat yli yhdeksän minuutin ja 45 sekunnin ajalla. Se kaiveli juoksijaa tovin.

– EM-kisa oli niin suuri pettymys, ettei tehnyt mieli juosta tai treenata kisojen jälkeisellä viikolla. Sittemmin kaikki on mennyt parempaan suuntaan ja Kalevan kisojen jälkeen harjoittelu on kulkenut todella hyvin. Olen tehnyt paljon nimenomaan esteharjoittelua, Eriksson sanoo.

Eriksson: Finaaliin vaaditaan uran toiseksi paras juoksu

Erikssonia kevään ja kesän mittaan kiusanneet allergiavaivat on saatu uusilla lääkkeillä kuriin, joka omalta osaltaan siivittänyt harjoittelua.

– Sain tässä apua olympiajoukkueen lääkäriltä, juoksija kertoo.

Eriksson juoksi alkukesästä Tukholmassa Timanttiliigan kilpailussa esteet 9.31,88. Sitä paremmin matka on häneltä kulkenut vain toissa vuonna, kun hän pinkoi SE:n 9.24,70. Rion alkuerissä tavoitteena on päästä samalle tasolle kuin Tukholmassa.

– Jos haluan olla finaalissa, minun pitää juosta alkuerissä elämäni toiseksi paras juoksu ja taktisesti paras, Eriksson ennakoi alkueriä.

– Tarvittaessa olen valmis menemään juoksun vetäjäksi.

Kalevan kisojen jälkeen Eriksson oli Ruotsin maajoukkueen kanssa leirillä Portugalissa, josta hän matkusti Rioon. Ruotsin joukkueen kanssa leireillessään Eriksson pystyi harjoittelemaan ruotsalaisen valmentajansa Oscar Gidewallin johdolla.

Hyryläinen: Viimeistelytreenit onnistuivat

Hyryläinen on sunnuntaisella olympiamaratonilla yksi kilpailun 160 osallistujasta. Maraton alkaa ja päättyy Rio de Janeiron sambakoulujen paraatipaikkana tunnetulle Sambodromolle.  

Rion keskustasta reitti vie juoksijat kauniin Guanabara Bayn tuntumaan, jossa kierretään kolme 10 kilometrin lenkkiä.

– Reitti on tasainen. Omaa ennätystä lähden juoksemaan. Tarkempi taktiikkapalaveri vauhdinjaon suhteen pidetään valmentajani kanssa lauantaina, Hyryläinen kertoo.

Hyryläinen, 37, juoksi keväällä Hampurin maratonilla ennätyksensä 2.34.12 ja osoitti Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonin ajalla 73.13, että kunnon rakennus Rion olympiamaratonia ajatellen on täysin aikataulussa. Olympiatilastossa hän on 49:s.

– Kaikki viimeistelyharjoitukset ovat menneet niin kuin on pitänyt. Kunnosta se ei tule olemaan kiinni, mutta pitää tietysti olla hyvä päivä, Hyryläinen arvioi mahdollisuuksia juosta oma ennätys.

Hyryläisen mukaan sääennuste lupaa kisapäivälle 28-29 plusasteen lämpöä. Ilman kosteusprosentti on yli 60, joten säätila on haastava, muttei supervaikea.

– Olen harjoittelut kesän mittaan kuukauden verran Portugalissa lämpimässä säässä tätä kilpailua varten, Hyryläinen sanoo.

Naisten maratontilaston kärkinimi on alkuvuodesta Dubaissa huikean ajan 2.19.41 juossut Etiopian Tirfe Tsegaye. Voittajakellokkaita ovat myös viime kesän MM-kisojen mitalistit Etiopian Mare Dibaba ja kenialaiset Helah Kiprop ja Eunive Jepkirui sekä keväällä Lontoon maratonin voittanut Kenian Jemima Sumgong.