Eriksson palaa radoille SM-viesteissä, katso livetuloslinkki

Eriksson palaa radoille SM-viesteissä

Sandra Eriksson kiikuttaa IK Falkenin viestikapulaa Tampereella viestinjuoksun SM-kisojen 4 x 800 metrillä tänään lauantaina. Vaikeuksien täyteisen talven jäljiltä hän on kuopannut toiveet juosta Lontoon MM-kisoissa. (SM-viestien livetulokset TÄSTÄ LINKISTÄ)

– En juoksen Lontoossa. Tietysti haluaisin olla mukana, mutta en halua vain ”olla mukana”. Jos olen arvokisoissa, haluan juosta hyvin ja päästä finaaliin. Valitettavasti se ei ole realistinen tavoite juuri nyt, Eriksson sanoo.

Estejuoksun SE-nainen kävi syyskuussa kantapääleikkauksessa. Siitä juoksukuntoon toipuminen on kestänyt kauan.

– Kesti valitettavasti kahdeksan kuukautta ennen kuin pystyin juoksemaan normaalisesti. Olen myös myös sairastellut. On ollut vatsatautia, kuumetta ja flunssaa. Jotakin lähes kerran kuussa läpi talven, mutta nyt ongelmat ovat takanapäin. 

Tampereen SM-viestin 4 x 800 metriä on Erikssonille ensimmäinen kisa piikkarit jalassa tällä kaudella.

– Ei ole suuria odotuksia. Tärkein on, että voitamme. 

”En tiedä, juoksenko tänä kesänä esteitä”

Kauden jatkosuunnitelmat SM-viestien jälkeen ovat Erikssonin mukaan vielä mietinnässä.

– Aloin juosta vasta toukokuun alussa. Kunto on ok, jos muistaa, että olen pystynyt juoksemaan vasta kaksi kuukautta. En tietysti ole siinä kunnossa, jossa haluaisin olla heinäkuussa, Eriksson sanoo.

– En ole vielä päättänyt, juoksenko Kalevan Kisoissa. Jos juoksen, en tiedä minkä matkan. Esteet olisi suuri riski, vaikka olen juossut treeneissä aitoja ilman ongelmia. Saa nähdä, juoksenko esteitä tänä kesänä vai en. En ole vielä päättänyt mitään.