EM-valinta hyvä uutinen Mäkelälle, Nikkaselle ja Kämäräiselle

Nikkanen: Kesän molemmat arvokisat tärkeitä

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän, seiväshyppääjä Minna Nikkasen ja kiekonheittäjä Sanna Kämäräisen syksyn harjoittelu on lupaavilla urilla. Valinta EM-joukkueeseen toi siihen pienen lisämausteen.

– Olen iloinen valinnasta. Ne ovat minulle erittäin tärkeät kisat. Vaikka tietysti tähtään olympialaisiin, EM-kilpailut ovat minulle ensimmäinen paikka näyttää mistä olen, Etelä-Afrikan Potchefstroomissa harjoitusleirillä ahertava Mäkelä sanoo.

Mäkelän syksyn harjoittelu on onnistunut hyvin. Hän aikoo Etelä-Afrikan leirin lisäksi leireillä Sierra Nevadassa tammikuussa ennen hallikauden alkua. Mäkelällä on menossa pitkästä aikaa ensimmäinen syyskausi, että hän on päässyt harjoittelemaan terveenä ilman ongelmia.

– Nyt on voitu tehdä niitä asioita, joita olen oppinut, mutta koko ajan on kehitettävää, Mäkelä sanoo.

Hyvin luistaa myös Nikkasen ja valmentajaa vaihtaneen Kämäräisen harjoittelu.

– Harvinainenhan tällainen varhainen valinta minulle on, mutta hyvä jos tulee jotakin sellaista, että joutuu säätämään treeniä, Nikkanen sanoo.

Nikkanen on hieman linjannut harjoitteluun uudelleen varoakseen jalkojen liikakuormitusta ja viime talven tapaisia ongelmia.

– Hallikaudella kilpailen muuten normaalisti, mutta MM-hallit jäävät väliin, Nikkanen sanoo.

Kämäräinen: Mukava, että luotetaan

– Ihan huippua, hihkaisee Kämäräinen valinnasta.

– Klisee tämä kai on, mutta on se luottamuksen osoitus ja tuntuu mukavalta, että luotetaan.