Elovena Voimapäivät jatkuvat!

Elovena Voimapäiväkoulut on valittu!

Raisio ja Suomen Urheiluliitto (SUL) solmivat viime vuoden lopussa yhteistyösopimuksen vuodelle 2018. SUL:n yhteistyökumppaneihin yli 10 vuoden ajan lukeutunut Raisio kohdistaa resurssejaan lapsiin, mikä varmistaa supersuosittujen koululaisten Elovena Voimapäivien jatkon.

Raision markkinointipäällikkö Jennifer Krook sanoo, että Voimapäivät istuvat erittäin hyvin Elovenan kokonaisvaltaisesti hyvää tekevään imagoon.

– Raisio ja Elovena haluavat edelleen olla vahvasti tukemassa lasten ja nuorten liikuntaa. Elovena Voimapäivät sopivat erinomaisesti brändin arvomaailmaan. Liikutamme lapsia kouluissa, joissa he viettävät suuren osan päivästä. Voimapäivien aikana lapset tutustuvat iloiseen liikuntaan ja saavat monipuolista tietoutta terveellisestä ruoasta ja välipaloista, Krook toteaa.

Suomen Urheiluliitolle Elovena Voimapäivät ovat tärkeä linkki koulumaailmaan. Elovena Voimapäiviä haki viime vuonna noin satakunta koulua, joista onni potkaisi kolmeakymmentä. Elovena Voimapäivissä liikkui viime vuonna yhteensä noin 4000 pientä koululaista.

Suomen Urheiluliiton nuorisopäällikkö Ritva Immonen sanoo olevansa ylpeä ja iloinen siitä, että Suomen Urheiluliitto saa jatkaa lasten liikuttamista yhdessä Elovenan kanssa.

– Se, että Voimapäivä tuodaan koulun omalle pihalle ja osaksi koulupäivää, on koettu erittäin hyväksi asiaksi. Ulkopuolisen yleisurheilun asiantuntijan vetämä Elovena Voimapäivä on sekä lapsille että opettajille mieluinen oppimistapahtuma. Voimapäivät tukevat opettajien työtä nostamalla liikunta- ja ravintoasioita esiin luontevalla tavalla ja lisäävät koulun ja toteuttajaseuran välistä yhteistyötä, Immonen summaa.