Elmo Savola johtaa kymmenottelua Ruotsia ja Viroa vastaan

Savolalla koossa 3960 pistettä

Moniotteluiden kolmimaaottelu Suomi – Ruotsi – Viro alkoi lauantaina Kuortaneella. Samassa yhteydessä järjestetään myös 22-, 19- ja 17-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, joihin osallistuu myös norjalaisia, tanskalaisia ja islantilaisia.

Lappajärven Veikkojen 22-vuotias Elmo Savola otteli lauantaina upeasti yli 4000 pistettä ja johtaa miesten kymmenottelua 123 pisteen erolla pistein 4006. Savola voitti lauantaina kolme lajia viidestä.

Savola voitti avauslajin 100 metrin juoksun ajalla 10,86 ja toisen lajin pituushypyn tuloksella 717. Kuulaa hän työnsi uuden oman ennätyksensä 12,59. Korkeushypyssä hänen tuloksensa oli 194 senttiä. Päivän päätteeksi Savola voitti 400 metriä parantaen ennätystään hurjasti 0,95 sekuntia aikaan 48,84.

Miesten maaottelussa Suomen asema kuitenkin heikkeni, kun hallitseva Suomen mestari Juuso Hassi loukkasi itsensä pituushypyssä ja joutui keskeyttämään jo lauantaina. Kymmenottelun viisi viimeistä lajia ja seitsenottelun kolme viimeistä lajia otellaan sunnuntaina.

Naisten seitsenottelua johtaa lauantain jälkeen Ruotsin vasta 18-vuotias lahjakkuus Bianca Salming pistein 3479. Kolme suomalaista sijoittuu viiden parhaan joukkoon. Espoon Tapioiden Saga Kivekäs ottelee kolmantena, Joensuun Katajan Hertta Heikkinen neljäntenä ja Pargas IF:n Ida Otstavel viidentenä.

Mainittakoon, että Bianca Salmingin isä Börje Salming kuuluu Kansainvälisen jääkiekkoliiton vuonna 2008 valitsemaan kaikkien aikojen All Stars –joukkueeseen, jonka muut jäsenet ovat Vladislav Tretjak, Vjatsheslav Fetisov, Sergei Makarov, Valeri Harlamov ja Wayne Gretzky.

 

Tampereen Pyrinnön neitosilla kaksoisjohto

22-vuotiaiden naisten seitsenottelussa ovat Tampereen Pyrinnön Miia Sillman ja Maria Huntington aloittaneet erinomaisesti ja heillä on tässä ikäluokassa lauantain perusteella tukeva kaksoisjohto.

Helsingin IFK:n Sanni Pajasmaa 19-vuotiaiden neitosten seitsenottelussa ja Ähtärin Urheilijoiden Juuso Toivonen 17-vuotiaiden poikien kymmenottelussa jatkavat otteluaan sunnuntaina toiselta tilalta.

Helsingin Kisa-Veikkojen Tuomas Valle 22-vuotiaiden miesten kymmenottelussa ja Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Leo Uusimäki 19-vuotiaiden nuorukaisten kymmenottelussa ovat lauantain perusteella kolmansia.

 

KUORTANE 10.-11.6.2017 Moniottelumaaottelu FIN – EST – SWE & 17-22-v. PM-kilpailut

LIVE-Tulospalvelu: