Eetu Rantala: "On ollut heikkojakin hetkiä"

Eetu Rantala: "On ollut heikkojakin hetkiä"

Suomen pikajuoksueliittiin viime vuosina noussut Eetu Rantala saa onnekseen kääntää kalenterin jo pian vuoteen 2016. 

Kuluva vuosi on ollut Rantalalle kaikkea muuta kuin helppo. Ensin alkuvuodesta iskenyt mykoplasma pilasi hallikauden, sen jälkeen maaliskuussa tullut selkävamma koko kesäkauden.

Rantala juoksi kesäkuussa vain neljä kisaa selän alimman nikaman pullistuman vuoksi. 

Nyt selkävamma on jo antanut niin paljon periksi, että Rantala on pystynyt tekemään peruskuntokauden fysiikkatreenejä normaaliin tapaan. Selässä on vielä pieniä tuntemuksia, mutta treenimotivaatio on huipussaan vaikeuksien jälkeen.

– Nälkä kasvaa sitä mukaa kun on kiivettävää. Mutta tietenkin on ollut heikkojakin hetkiä. Ei se ole urheilijalle helppoa sairastua ja loukkaantua, kun kuntokin menee vain alaspäin, Rantala kertoo.

– Mutta niinhän sitä on sanottu, että tosiurheilijat mitataan vasta silloin kun menee huonosti. On helppoa olla urheilija, kun kaikki menee hyvin. 

Tänä syksynä Rantala ei ole ollut enää pelkästään urheilija, sillä hän aloitti syyskuussa liikuntabiologian opinnot Jyväskylän yliopistossa.

– Onhan se positiivinen asia, että on ollut jotain muutakin pitkästä aikaa kuin urheilu.  Mukava tyydyttää myös tiedonjanoa ja oppia uutta kiinnostavalta alalta.

Pääaineekseen Rantala on suunnitellut valmennus- ja testausoppia.

– Valmennus jossain muodossa on ykkösvaihtoehto, hän sanoo.

Hallikaudelle ei vakavia tavoitteita

Muutto Oulusta Jyväskylään on tuonut omat muutoksensa myös Rantalan harjoitteluun. Jukka Vähäkangas vastaa edelleen pikajuoksijan valmennuksesta, mutta Rantala on harjoitellut paljon myös Petteri Jousteen ryhmän mukana.

– Etenkin Ahlforsin Oton ja Vähäkankaan Tatun kanssa. Se on toiminut tosi hyvin. Itselleni on ollut tärkeätä, että voi treenata jonkun toisen kanssa, tai joku on katsomassa treenejä. Jouste on jonkin verran kuvannut ja katsonut treenejä, ja he ovat sitten olleet Vähäkankaan kanssa puhelimitse yhteydessä.

Tulevan hallikauden suunnitelmia Rantala ei ole vielä lyönyt lukkoon. Paitsi sen, että tarkoitus on kilpailla.

– Vähän seurataan vielä joulukuu ja taamikuun alku, että miten peruskuntokausi saadaan päätökseen, mille tasolle fyysiset ominaisuudet saadaan ja miten juoksu rupeaa kulkemaan, Rantala kertoo.

Mahdollisille halli-MM-kisoille tai MM-rajoille Rantala ei ole juuri uhrannut ajatuksia.

– Kyllä mieli on enemmänkin kesässä. Sen verran on vielä mäkeä kiivettävänä ja palauduttavana. Hallikaudelle ei ole vielä kovin vakavia tavoitteita. Kesällä sitten tietenkin Amsterdamin EM-kisat ovat ykkösenä mielessä.

– Jos saan selän kuntoon ja fyysiset ominaisuudet takaisin kesän 2014 tasolle, niin satasella on ihan realistinen mahdollisuus siellä juosta

Viestin SE uusille sekuntilukemille

Jos kaikki sujuu talvella ja keväällä suunnitelmien mukaan, lähtee Rantala huhti-toukokuussa pikaviestimaajoukkueen kanssa reilun kuukauden leirille Floridan Clermontiin.

– Viesti voi olla EM-kisoissa kova sana. Suomessa alkaa löytymään tasoa. Kun vaan saisi sellaisen tilanteen, että kaikki ovat kunnossa yhtä aikaa ja vaihdot pelaisivat, niin sillä lyötäisiin Suomen ennätys (39,29) uusille sekuntilukemille, Rantala tietää.

Rion olympialaisia Rantala pitää tällä hetkellä enemmän unelmana, kuin konkreettisena kauden ykköstavoitteena.

– Sinne on erittäin vaikea päästä myös viestijoukkueella, koska viestin tasokin on noussut hurjasti viime vuosina. Kun 16 parasta maata otetaan, niin se vaatisi noin sekunnin pois Suomen ennätyksestä.