Draamaa vesiesteellä, Rauma teki EM-tulosrajan, Richardsson kärkiaikaan

Draamaa vesiesteellä

Forssan Salaman Janica Rauma alitti EM-kisojen tulosrajan ja kohensi seitsemän vuotta vanhaa 3000 metrin esteiden ennätystään lukemiin 9.51,88 Unkarin Székesfehérvárissa.

Vasa IS:n Camilla Richardsson oli kilpailussa kolmas kotimaisella kärkiajalla 9.42,30, ja Rauma neljäs. Ennätyksellään Rauma nousi kotimaan kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. 

Rauma, 32, on kokenut maajoukkuejuoksija, joka on viimeiset pari vuotta valmentanut itse itseään. Useiden loukkaantumisten rikkomien kausien jälkeen hän on päässyt tällä kaudella erinomaiseen kuntoon. EM-rajan rikkonut ennätyskirmaisu ei ollut edes mikään nappijuoksu.

– Olin laatinut itselleni EM-rajan 9.55 alitukseen tähtäävän aikataulun. Olin kisan alussa viimeisenä, ja silti alle 9.50:n vauhdissa. Tosi moni yritti juoksussa EM-rajaa. Tilastojen pohjalta tiesin kuitenkin, että moni hyytyy ja vauhti tasaantuu, Rauma kertaili.

Viimeistä edellisellä kierroksella Rauma oli kaksi sekuntia tavoiteaikaa paremmassa vauhdissa. Mutta sitten tuli ongelmia vesiesteellä. 

– Pystyisin varmaan ottamaan vesiasteen molemmilla jaloilla, mutta toisessa jalassa olevan teippauksen takia olen yrittänyt opetella astumaan esteelle vasemmalla jalalla ja tulemaan alas oikealla jalalla. Nyt olin tulossa siihen väärin, ja jotenkin se veti aivot solmuun. Jouduin ikään kuin ”aitakävelemään” sen esteen yli, Rauma kertaili.

Esteen ylitys söi aikaa, muttei pilannut Rauman ennätysjuoksua.

– Viimeinen kierros tuli sen verran hyvin, että ehdin alle EM-rajan, Rauma muistelee.

Ennätyksestä on siten vielä varaa parantaa?

– Varmaan ainakin sen 3-4 sekuntia, joka siinä vesiesteellä turhaantui, Rauma arvioi.

Rauma, 32, asuu Turussa. Hän työskentelee omien sanojen mukaan ”pätkätöissä” projektitutkijana yliopistossa. Kuluvan kesän hyvä vauhti on löytynyt onnistuneella juoksemisen ja korvaavan harjoittelun yhdistelmällä, jolla hän on välttänyt vammat.

– Minulla ei ole ollut yhtään harjoitusviikkoa, jonka aikana olisin juossut joka päivä. Jalat eivät sitä kestä. Olen käyttänyt korvaavana harjoitteluna lähes pelkästään uintia ja vähän pyöräilyä.

Richardsson: Kalevan kisoissa kova estekisa

Richardsson on jo aiemmin rikkonut esteiden EM-rajan, mutta oli riemuissaan Rauman juoksusta. Se tarkoittanee, että Suomen EM-joukkueessa on Berliinissä kolme naisestejuoksijaa. Ainakin hyvävireinen Sandra Eriksson rikkonee EM-rajan. 

– Nyt näyttää siltä, että vaikka juoksisi Jyväskylän Kalevan kisoissa alle 9.50:n, saa ehkä vain pronssia, Richardsson sanoi.

Richardssonille Unkarin kilpailu oli viimeinen ennen lyhyttä korkeanpaikan harjoitusjaksoa.

– Menen nyt St. Moritziin kahden viikon leirille ja palaan siellä perustyön pariin. Oma juoksu kulki nyt vähän huonosti, mutta olen juossut aika paljon kisoja, enkä ole niiden välissä päässyt tekemään kunnon treeniä, joten olin ehkä vähän väsynyt. 

Székesfehérvár, Unkari:

Kv. kilpailu 1/2 päivän tuloksia:

Naiset, 3000 m ej: 1 Weynshet Ansa Etiopia 9.40,89, 2) Natakua Strebkova Ukraina 9.41,31, 3) Camilla Richardsson Suomi 9.42,30 (kkk), 4) Janica Rauma Suomi 9.51,88 (alittaa EM-rajan).