City Run -puolimaraton tuo juoksijat Helsingin kaduille

City Run -puolimaraton tuo juoksijat Helsingin kaduille

Suomen suurin puolimaraton Specsavers Helsinki City Run juostaan lauantaina (16.5.). Kilpailu tuo Helsingin kaduille hulppeat yli 14000 juoksijaa.

– Kaikki on valmista. Juoksu voisi meidän puolesta alkaa vaikka saman tien, kilpailunjohtaja Markku Haverinen totesi juoksun aattopäivänä.

Lauantainen kilpailu lähtee liikkeelle Vauhtitieltä (16.5.) kello 15.00 ja maali on Olympiastadionilla. Reitti kiertelee Eläintarhan lähtöalueen jälkeen Töölön-, Kaisaniemen-, ja Eläintarhanlahtien kautta Alppipuistoon ja sieltä edelleen eteläisen Keskuspuiston kautta Pikku Huopalahteen. Olympiastadionille reitti tuo sitten Keskuspuiston kautta.

– Juoksijoiden kannustamiseen ja tapahtumaan seuraamiseen hyviä paikkoja ovat esimerkiksi Töölönlahden ranta ja Tokoinranta Kaupungin teatterin edustalla sekä Pikkuhuopalahti, jossa on myös huoltopisteet, Haverinen sanoo.

Helsinki City Run on juostu pienin muutoksin kutakuinkin nykyisellä reitillä useiden ajan. Ensi vuodeksi reittiä ollaan muuttamassa reippaasti.

– Sellainen on tavoite, Haverinen kertoo.

Vielä ehti mukaan

Haverisen mukaan juoksijoille on luvassa kelpo sää. Juoksuun voi ilmoittautua vielä lauantaina kello 13 mennessä Töölön kisahallissa Helsingissä.

Alustavien tietojen mukaan lämpötila on noin 12 astetta ja reitti on aika hyvin tuulensuojassa, Haverinen sanoo.

Juoksu näkyy katukuvassa

Helsingin ajoneuvoliikenteeseen juoksu vaikuttaa seuraavasti:

– Vauhtitie on suljettu kello 07.00-19.00 välisen ajan molempiin suuntiin.

– Helsinginkatu on osin suljettuna välillä Mannerheimintie – Sturenkatu/Helsinginkatu/Kolmaslinja risteys kello 15.00–16.40 välisen ajan molempiin suuntiin. Liikenne ohjataan muille väylille. Lähtöjen välillä päästetään pieni määrä autoja Helsinginkadulle.

– Mäntymäentie suljettu liikenteeltä klo 7.00-22.00.

– Tilkanvierto – Ratsastien risteyksessä n. kello 15.45–19.30 välillä hidastetta.

Lisätietoja:

http://www.helsinkicityrun.fi/

Reittikartta:

http://www.helsinkicityrun.fi/tapahtumainfo

 


helsinki_city_run_2014.jpg