Bogdanoff: ”Seuran puolesta mennään heittämään vaikka kiekkoa”

Bogdanoff: ”Seuran puolesta mennään heittämään vaikka kiekkoa”

Monipuolisuus on ollut Matilda Bogdanoffin urheilu-uralla lapsesta lähtien tärkeä asia. Hänelle ajoittainen epämukavuusalueelle astuminen ja omimmista lajeista muihin lajeihin heittäytyminen on aina ollut tärkeää. Se oli sitä myös Seuracupissa.

–  Pitää aina välillä poistua epämukavuusalueelle ja omimmista lajeista. Seuracup oli hyvä tilaisuus mennä seuran puolesta taistelemaan jossain lajissa, jota ei normaalisti muuten tee. Meillä oli pieni seura, eikä meiltä välttämättä löytynyt kiekkoon sitä kiekonheittäjää. Siksi minäkin olen heittänyt kiekkoa, sillä se oli itsestään selvää, että seuran puolesta mennään heittämään vaikka kiekkoa, Bogdanoff muistelee.

Nykyään HIFK:ssa urheileva 26-vuotias pituushyppääjä-aitajuoksija edusti nuorempana riihimäkeläisseuroja, ensin Riihimäen Kiista-Veikkoja ja sitten Riihimäen Kiskoa. Jo mainitun kiekon lisäksi Bogdanoff monipuolisena nuorena hyppäsi kolmiloikkaa ja korkeutta sekä kilpaili juoksumatkoilla. Hänelle monipuolisuus on arvo, jota hän haluaa siirtää junioreille nykyäänkin.

– Pidän tosi tärkeänä, että lapsena laitetaan tekemään kaikennäköistä, kokeilemaan vaikka kilpailuihinkin. Se opettaa monipuolisuusajatteluun ja siihen, ettei aina voi tehdä vain sitä kivointa ja ominta. Pitää päästä kokeilemaan erilaisia juttuja, myös niitä vaikeita, hän sanoo.

Laji, jota ei ole hirveästi treenannut, voi tuntua jännältä ja stressaavalta. Samalla se opettaa ja kasvattaa. –  Se aina opettaa jotain uutta, tietynlaista asennetta ja huolettomuutta. Pidän sitäkin tärkeänä urheilussa, ettei ole niin vakavaa. Vaikkei moukaria olisi hirveästi heittänytkään, sitä voi mennä kokeilemaan myös kilpailuihin, Bogdanoff sanoo esimerkin.

Vaikka hän varttui pienessä seurassa, seuraporukassa oli läheisiä kavereita, joiden kanssa oli kiva päästä tekemään yhdessä ja taistelemaan seuran puolesta.

– Yksilölajissa on tärkeää, että on ainutlaatuisia mahdollisuuksia mennä tekemään porukalla jotain. Niitä ei liikaa ole. On hyvä, että lapsillekin sellaisia tilaisuuksia luodaan, hän sanoo hymyillen.

Kyselimme muutamilta aikuisurheilijoilta muistoja Seuracupista.