Moukarinheittovalmentaja Taisto Polvi oli otettu ja yllättänyt Tampereen Pyrinnön toimistolla järjestetystä tilaisuudesta, jossa hänelle luovutettiin Suomen Urheiluliiton (SUL) kultainen ansiomerkki ruusukkein.
Ansiomerkki oli aikanaan jakamatta jäänyt tunnustus olympiavoittajan valmentajalle. Polvi, 77, valmensi Juha Tiaisen Los Angelesin olympiavoittajaksi 1984.
– Suurella mielihyvällä ja arvostuksella otan tämän vastaan. Jos siitä on mennyt aikaa, ei se haittaa, ehdin vielä orientoitua tämän saamiseen oikein hyvin, Polvi veisteli.
Tilaisuuden järjestänyt Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen muistutti, että vuosina 1971-1978 SUL:n lajivalmentajana toimineen Polven työn jälki näkyy moukarinheitossa vahvasti.
– Moukarinheitto on suomalaisittain vahva laji tänäkin päivänä, ja millään tavalla ketään muuta valmentajaa vähättelemättä voi sanoa, että Polven työ näkyy lajissa edelleen, Hakanen totesi.
Samaa mieltä oli tilaisuuden kutsuvierasjoukko: Harri ja Seija Huhtala, Matti Yrjölä, Pentti Karvonen, Tuula Laaksalo, Into Turvanen, Jarmo Mäkelä, Jorma Kemppainen, Jussi Jouppila ja Jaakko Kailajärvi.
– Kun puhutaan valmennuspsykologiasta ja siitä, kuinka urheilijan ja valmentajan pitää olla samalla kanavalla, se toteutui Taiston ja Juhan kohdalla elämänkatsomuksessa, harrastemaailmassa ja kaikessa muussakin aina huumorintajua myöten. Teitä yhdisti myös rakkaus taiteisiin. Juhakin oli varsin kulturelli persoona, Jarmo Mäkelä totesi.
Ansiomerkin Taisto Polvelle jakoivat Jarmo Hakanen ja Pentti Karvonen.
,
Valmentaja on niin hyvä kuin hänen urheilijansa
Polvi valmensi Heikki Kankaasta ensimmäisen suomalaisen 70 metrin rajan puhkaisseen moukarinheittäjän ja Tiaisesta ensimmäisen 80 metrin rajan rikkojan. Menestyksen taustalla oli oma valmennuslinja.
– Kangas muisteli minulle, ”että oltiin Taiston kanssa niin innostuneita, että käytiin Unkarista ja Neuvostoliitosta hakemassa valmennusoppia, mutta palattiin siihen mitä alkujaan tehtiin”, Hakanen kertoi.
Tiaisen kuuden mestaruuden ohella Polven valmennuksessa Kalevan kisojen voittoon ylsivät Hannu Polvi (1978), Matti Järvensivu (1974) ja Kangas (1973).
– Jos ajattelee noita tekemisiä, asiat olisi voinut tehdä paremmin ja fiksummin, mutta valmentaja on aina niin hyvä kuin hänen urheilijansa ovat, Polvi totesi.
Polven valmennustyö jatkuu edelleen kahden junioriheittäjän kanssa. Valmentaessaan hän korostaa kokonaisvaltaisuutta. Elämää on myös urheilu-uran jälkeen.
– Jos valmentaja saa urheilijan ympärillä valitsevan elämän jotenkin tuotua mukaan urheiluun niin, että urheilija ymmärtää elämisen ja olemisen vähän suuremmassa kuvassa, siinä on aika vahva pohja jatkaa senkin jälkeen, kun ura loppuun, Polvi totesi.
– Siihen olen aika tyytyväinen, että minulla on ollut useampia maajoukkuetason urheilijoita, joista kaikki pystyivät asettumaan arvostettaviin asemiin työelämässä.
”Kai silloin saa olla mielipiteitäkin”
Urheilu on ollut Polven elämässä keskeisessä roolissa, mutta hänet tunnetaan myös baritonina, joka on laulanut oopperarooleja ja antanut lied- ja muita konsertteja Suomessa ja ulkomailla. Valmentajana Polvi on rakentanut ja toteuttanut omaa linjaansa, eikä ole ujostellut sanoa sitä ääneen.
– Minulla on ollut mielipiteitä, vähän kärkeviäkin, mutta jos joku asia on minulle niin tärkeä, että siihen on pannut kaiken, mikä vähänkin on ollut oman elämänpiirin ulkopuolella mahdollista, kai silloin saa olla vähän mielipiteitäkin. Minä en kuitenkaan koskaan saanut urheilusta palkkaa, Polvi sanoo.
Hyvässä nosteessa etenevää kotimaista moukarinheittoa Polvi seuraa mielenkiinnolla.
– Jos tästä päivästä jotakin sanoisi, niin vähän liian aikaisin ryhdytään niinsanotuksi ammattiurheilijaksi. Jos se ei johda siihen tasoon, että sillä voisi turvata loppuelämän, se on vähän huono tilanne, Polvi varoittaa.
,
Valmentaja ja valmennettava. Taisto Polven ja edesmenneen Juha Tiaisen yhteistä taivalta muisteltiin myös näin.