Alisa Vainio juoksi EM-pronssia

Alisa Vainio ennätykseen puuskatuulessa - Suvi Koskinen moukaroi parhaiten

(Eskilstuna 18.7.) Suomi sai vihdoin ensimmäisen mitalin 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Eskilstunassa. Mitali tuli lajista, josta sitä ei eniten odotettu. Neljänneksi sijoittuivat moukarinheittäjä Suvi Koskinen ja seiväshyppääjä Elina Lampela. Viidenneksi sijoittuivat aitajuoksija Emma Koistinen ja keihäänheittäjä Miro Määttänen.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aliisa Vainio juoksi yllättäen pronssille 3000 metrin estejuoksussa. Juoksua 2500 metriä johtanut Vainio saapui kolmantena maaliin ajassa 10.30,83. Vainiolla oli kilpailijoista viidenneksi paras tilastotulos tältä kaudelta.

– Mitali oli yllätys, Vainio kertoi.

Vainio pudotti ensimmäisellä kilometrillä kyydistään kaikki muut paitsi Turkin Sümeyye Erolin ja Hollannin Veerle Bakkerin. Hollantilainen antoi periksi kilometri ennen maalia. Ratkaisu nähtin 550 metriä ennen maalia vesiesteellä. Turkkilainen nykäisi eikä Vainio pystynyt vastaamaan. Ruotsin Carolina Johnsson nousi toiseksi viimeisellä kierroksella kaukaa takaa kolmanneksi ja nousi viimeisellä kierroksella uhkaamaan Vainiota. Lopulta 200 metriä ennen maalia kotiyleisö hurrasi, kun Johnsson ohitti Vainion. Suomalainen onnistui pitämään hollantilaisen takanaan kolmen sekunnin erolla. Seuraavina tulivat maaliin kaksi ruotsalaista juoksijaa.

– Lähdin heti alussa vetämään, koska en ole Suomessa tottunut juoksemaan porukassa. Tuuli oli älyttömän kova. En uskaltanut lähteä kirimään vielä 500 metriä ennen maalia, kun turkkilainen nykäisi. En olisi saanut päästää ruotsalaista ohi. Vasta kaksi metriä ennen maalia uskalsin juhlia mitalia, Vainio kertoi.

Alisa Vainio Twitter:

Alisa Vainio Instagram:

Merja Perätalo keihäänheiton loppukilpailuun

Ylikiimingin Nuijamiesten Merja Perätalo selviytyi keihäänheiton karsinnasta finaaliin. Perätalo karjaisi kolmannella kierroksella karsinnan viimeisenä heittäjänä tuloksen 49,41, jolla sijoittui yhdeksänneksi. Hänen kaksi ensimmäistä heittoaan kantoivat 47,05 ja 44,75. Ne eivät olisi riittäneet loppukilpailuun.

Tuntuu mahtavalta. Kahdessa ensimmäisessä heitossa pikkuisen jännitin, mutta viimeisessä päätin nauttia ja pystyin heittämään rennosti, Perätalo iloitsi.

Perätalo jäi aamukarsinnassa sivutuulessa ennätyksestään 50,01 vain 60 senttiä.

– Finaalissa aion heittää ennätykseni.

Puolan Maria Andrejczyk nakkasi karsinnan pisimmän kaaren 57,67. Neljän heittäjää ylitti karsintarajan 51,50.

Oskari Perälampi ennätyksellä finaaliin

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Oskari Perälampi ei kiekonheittopaikalla kauaa viihtynyt. Hän sinkautti kiekon heti toisen karsintaryhmän ensimmäisellä kierroksella karsintarajan merkkinauhalle.Syntyi ennätys 58,03, joka ylitti karsintarajan kolmella sentillä. Perälampi pidensi ennätystään kahdeksalla sentillä, mutta ei pomppinut riemusta. Perälammen lisäksi kuusi muuta heittäjää ylitti karsintarajan, 58,00.

Puolan Bartlomiej Stój heitti pisimmälle, 64,13. Perälampi nappasi kaksi kovaa päänahkaa. Kuulantyönnön hirmuisellakisaennätyksellä 22,63 voittanut Puolan Konrad Bukowiecki heitti kiekkoa 54,43 eikä päässyt finaaliin. Moukarinheiton niin ikään kisaennätyksellä voittanut Unkarin Bence Halász koki saman kohtalon heitettyään 53,78.

– Ihan kivalta tuntuu. Tarkoitus oli heittää ensimmäisellä 58 ja 59 metrin väliiin, ja se onnistui. Heitin ihan varman päälle, eikä se ollut mikään kaunis heitto. Olo on nyt vapautunut. Kiekko voi lentää finaalissa todella pitkälle. Loppukilpailussa en varmistele, vaan heitän heti alusta alkaen hallitulla raivolla. Sijoitustavoitetta ei ole, mutta aion heittää kuusi kertaa, Perälampi sanoi.

Keuruun Kisailijoiden Veikko Laitinen heitti ensimmäisessä ryhmässä 53,07 eikä päässyt finaaliin. Hän jäi ennätyksestään runsaat kaksi metriä.

– Lievä pettymys, parempaan pitäisi pystyä, Laitinen totesi.

Iida Kalliomäki lensi pituushypyn finaaliin

Esbo IF:n Iida Kalliomäki leiskautti pituushypyn loppukilpailuun tuloksella 607. Hän hyppäsi tuloksen tasan kahden sekuntimetrin myötätuulessa kolmannella eli viimeisellä kierroksella. Ensimmäinen hyppy kantoi 594 ja toinen oli mitätön. Kalliomäki oli karsinnan yhdeksänneksi paras.

– Ensimmäinen hyppy oli liian matala ja toisen ponnistin liian kaukaa. Viimeinen oli muuten hyvä, mutta viimeinen askel oli lian pitkä, enkä päässyt ihanteelliseen ponnistusasentoon. Olen tyytyväinen, Kalliomäki iloitsi.

Pisimmän hypyn, 637, venytti kolmiloikan pronssimitalisti Romanian Florentina Marincu. Viisi naista ylitti karsintarajan 615. Kalliomäen ennätys on 616.

Rouvali ja Vilermo eivät päässet finaaliin

Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali ja Nokian Urheilijoiden Oona Vilermo eivät selviytyneet kuulantyönnön loppukilpailuun. Rouvali pukkasi 14,03 ja Vilermo 13,15. Finaaliin päästäksen piti työntää vähintään karsintaraja 14,50. Rouvalin ennätys on 14,93, ja Vilermon 13,90. Karsintaraja 14,50 oli juuri sopiva, sillä sen ylitti 12 kilpailijaa. Turkin Emel Dereli oli ylivoimainen ykkönen tuloksella 16,96.

– Ensimmäisessä työnnössä pyörähdys meni yli, ja kahdessa viimeisessä yritin liikaa, kertoi pyörähdystyylillä työntävä Rouvali.

– Työnnöt eivät olleet kummoisia. Tässä kisassa maksoin oppirahoja, Vilermo sanoi.

Hilla Uusimäki pettyi 400 metrin aitajuoksun välierässä

Kenttäurheilijat-58:n Hilla Uusimäki juoksi 400 metrin aitojen välierässä kauden parhaan aikansa 60,00, mutta ei ollut alkuunkaan tyytyväinen. Finaalipaikka jäi 0,96 sekunnin päähän. Uusimäki oli 200 metrin kohdalla viimeisenä, mutta juoksi viimeisen kaarteen ja suoran samaa vauhtia kuin kärki ohittaen yhden juoksijan.

-Kisa meni päin peetä. Ensimmäinen aitaväli meni 16 askeleella kun piti mennä 15:llä, ja sen jälken keskittyminen herpaantui. Takasuoralla oli tosi kova vastatuuli. Juoksin alkuerässä paremmin, Uusimäki sanoi.

Uusimäki olisi viime vuonna juoksemallaan ennätyksellä 58,54 mennyt kirkkaasti finaaliin. Tänä vuonna jalkapöydän rasitusmurtuma esti kilpailemisen lähes juhannukseen saakka.

– EM-kilpailuissa taso on ollut yllättävän huono. Ilman jalkavammaa minulla olisi ollut mahdollisuuksia täällä vaikka mihin.

Elina Lampela seiväshypyssä neljäs, Wilma Murrolla epäonnea

Oulun Pyrinnön Elina Lampela sijoittui seiväshypyssä neljänneksi tuloksella 415. Hopea ja pronssi jäivät harmittavasti viiden sentin päähän. Sveisin Angelica Moser taivutti kultaa tuloksella 435. Hopean nappasi Venäjä Aljona Lutkovskaja ja pronssin Puolan Kamila Przybyla. Lampela ylitti 390, 405 ja 415 ensimmäisellä yrityksellä ja epäonnistui kolmesti 425:ssä. Lampelan ulkoennätys on 416 ja halliennätys 432. Salon Vilppaan Wilma Murto jäi ilman tulosta. Hän yritti kolme kertaa 390:tä, ja matkassa oli myös epäonnea. Ensimmäisessä ja kolmannessa yrityksessä Murto ylitti riman 30 sentin erolla, mutta seiväs kaatui perässä riman päälle. Toinen yritys oli limbo.

Emma Koistinen aitoi viidenneksi

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emma Koistinen juoksi 100 metrin aitojen finaalissa 15 sadasosaa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, mikä toi upean viidennen sijan. Myötätuulta oli 2,6 metriä sekunnissa eli tulos ei ole ennätyskelpoinen, mutta se ei haitannut. Koistinen aitoi 18 sadaosaa nopeammin kuin alkuerässä ja 23 sadasosaa vauhdikkaammin kuin välierässä. Valko-Venäjän Elvira Herman voitti kultaa ajalla 13,15. Mitali karkasi Koistiselta vielä kauas 0,33 sekunnin päähän ja neljäskiin sija tasan kolmen kymmenyksen etäisyydelle.

– Olen tyytyväinen. Lähdin telineistä ja kiihdytin aidalle terävämmin kuin ikinä ennen. Puolen välin jälkeen voimakas myötätuuli venytti askelta niin, että minun oli vaikea mahtua aitojen väliin. Se ei kuitenkaan harmita, koska mitaleille ei olisi ollut asiaa, sen verran lujaa kärkinelikko aitoi, Koistinen sanoi.

Määttänen viides ja paras suomalainen keihäskisassa

Espoon Tapioiden Miro Määttänen oli keihäänheitossa yllättäen paras suomalainen.Ennätystään peräti neljä metriä pidentänyt Määttänen kiskaisi viidenneksi tuloksella 75,46. Kovaan myötätuuleen heitetyn korkeatasoisen keihäskisan voitti Slovenian Matija Muhar maailman kauden kärkituloksella ja maansa junioriennätyksellä 79,20.

Hopeaa ja samalla Ruotsille kisojen toisen mitalin riuhtaisi Simon Litzell tuloksella 78,34. Pronssin otti Liettuan Edis Matucevicius tuloksella 77,48. Litzell oli heittänyt edellisen maailman kärkituloksen.

Karsinnassa parhaan tuloksen (76,28) tehnyt IF Raseborgin joutui tyytymään seitsemänteen sijaan tuloksella 74,81. Hän jäi ennätyksestään vain 1,47 metriä.

Määttänen sai tuloksen vain kahdella heitolla. Hän astui yli neljä heittoa kovan myötätuulen takia.

– Heitto kulki paremmin kuin karsinnassa. Pýstyin heittämään rennommin. Kovan myötätuulen takia minulla oli vaikeuksia pysäyttää vauhtia viivalla. Tämä oli hyvä tulos ottaen huomioon, että olen kilpaillut tänä vuonna vasta neljä kertaa ja tehnyt vain yhden kymmenen heiton keihästreenin. On kiva heitellä keihästä. Kunpa jotenkin löytäisi motivaatiota harjoitteluun. Odotin, että Helander olisi ottanut mitalin, Määttänen kertoi.

Määttäsen päälaji on lentopallo. Hän on pelannut Suomen poikien maajoukkueissa, jotka ovat sijoittuneet EM-kilpailuissa neljänneksi ja MM-kilpailuissa 11:nneksi.

Helander oli pettynyt. Hän joutui jättämään viimeisen heiton väliin.

– En ole tyytyväinen.Kyynärpäähän sattui jokaisessa heitossa, eikä keihäs ollut kertaakaan lähtöhetkellä oikeassa asennossa, Helander harmitteli.

Helanderin päälaji on käsipallo. Sitä hän pelaa Ruotsissa miesten Elitserienissä ja Suomen miesten maajoukkueessa.

Suvi Koskinen liikuttui moukarin neljännestä sijasta

Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen itki onnesta moukarinheiton finaalin jälkeen. Hän sijoittui neljänneksi vain yhden sentin ennätystään heikommalla, ensimmäisen kierroksen tuloksella 63,03. Koskinen hävisi pronssin vaivaisella 77 sentillä. Koskisen toiseksi pisin, viimeinen heitto, kantoi 62,76. Mestariksi linkosi Ranskan Audrey Ciofani tuloksella 67,20.

– Olen aivan sanaton. Ylitin itseni, Koskinen sai sanottua.

– Mitalin karkaaminen ei harmita. Voitin monta tilastossa edellä ollutta. Ensimmäinen ja viimeinen heitto olivat hyviä. Siinä välissä sorruin liian kovaan yrittämiseen.

Nurmijärven Yleisurheilun Tiina Rinnekari sijoittui kymmenenneksi tuloksella 58,59

ja Karhulan Katajaisten Krista Tervo 11:nneksi tuloksella 58,28. Tervo on heittänyt tänä kesänä 19-vuotiaiden Suomen ennätykseksi 63,89. Tervo heittää kolmella pyörähdyksellä.

– Luulin olevani rento, mutta en ollutkaan. Heti ensimmäinen pyörähdys meni huonosti. Harmittaa todella paljon, Tervo sanoi.

Topias Koukkula kolmiloikan finaaliin

Kangasalan Urheilijat-68:n Topias Koukkula hyppäsi kolmiloikan karsinnassa peräti neljänneksi pisimmälle. Koukkulalla oli onnea. Hän pääsi loikkimaan 6,4 sekuntimetrin myötätuuleen 15,98. Se on 34 senttiä enemmän kuin Koukkulan ennätys. Toiseksi kovin myötätuuli karsinnassa oli 3,9. Italian Tobia Bocchi loikki pisimmälle, ennätyksensä16,20.

– Ensimmäinen hyppy oli varmistelua, toinen oli hyvä, mutta yliastuttu. Kolmas (15,98) oli teknisesti huonompi, mutta kova myötätuuli ja raivokas yritys tuottivat tulosta. Rata on pehmeä ja sen pitäisi suosia voimahyppääjiä, mutta näköjään tällainen kevytkin mies voi pärjätä. Finaalissa tavoitteeni on 16 metrin ylitys ja pistesija, Koukkula sanoi.

Artur Hämäläinen SE-vauhdissa seitsemäntenä

Kuortaneen Kunnon Artur Hämäläinen on ensimmäisen päivän jälkeen kymmenottelussa seitsemäntenä pistein 3940. Helsingin Kisa-Veikkojen Tuomas Valle on 16:s pistein 3797. Kumpikin on ennätysvauhdissaan. Hämäläinen tähtää 19-vuotiaiden Suomen ennätykseen. Norjan Karsten Warholm johtaa pistein 4239. Hämäläisellä on matkaa mitaliin 203 pistettä.

– Olen tyytyväinen. Ensimmäinen päivä oli tasaisen hyvä. Varsinkin pituushyppy sujui hyvin. Toinen päivä on minulle vielä parempi. Parannan sijoitustani, Hämäläinen lupasi.

– Olen tyytyväinen. Korkeushyppy kehittyi äkkiä roimasti, kun sain juuri ennen kisoja neuvoja kaarrejuoksuun. Korkeudessa rikoin setäni Mikko Vallen (10-ottelun 7-kert. SM) ennätyksen. 400 metriilä jätin kentälle kaikkeni. Katsomossa isä, setä, isoisä ja isoisän serkku kannustivat rajusti, Valle kiitteli.

Hämäläinen aloitti kymmenottelun juoksemalla 100 metrin ennätyksensä 11,12. Hän paransi 1,7 sekuntimetrin myötätuulessa kaksi vuotta vanhaa ennätystään seitsemällä sadasosalla. Hämäläinen oli satasella yhdeksänneksi nopein Valle pinkoi 17:nneksi nopeimman ajan 11,47.

Norjan Karsten Warholm hurjasteli 2,8 sekuntimetrin myötätuulessa 10,53. Sitä nopeammin juoksi 100 metrin erikoiskilpailun finaalissa vastatuulessa vain kaksi miestä.

Hämäläinen ponkaisi pituutta komeasti ennätyksensä 718 pidentäen ulkoennätystään peräti 35 sentillä. Hämäläinen on hypännyt hallissa 698. Hämäläinen oli yhdeksänneksi paras. Myös Valle hyppäsi ennätyksensä 671ja sijoittui 19:nneksi. Vallen sentin verran yliastuma hyppy kantoi noin 715. Warholm oli jälleen ykkönen. Hän lensi ennätyksensä 766. Sillä olisi sijoittunut pituushypyn erikoiskilpailussa viidenneksi.

Valle oli viideneksi vahvin kuulantyöntäjä. Kolmannella kierroksella hän rojautti karjahdusten saattelemana ennätyksensä 15,00. Edellinen ennätys oli 14,98. Vallen kaksi ensimmäistä työntöä kantoivat 11,84 13,26. Hämäläinen oli 15:nneksi paras työnnettyään 13,41. Hän jäi ennätyksestään vain kahdeksan senttiä.

Valko-Venäjän Vitali Zhuk oli vahvin ennätyksellään 16,06. Warholm venyi kuulassa ennätykseensä 12,19 ja johtaa kolman lajin jälkeen pistein 2561. Kaksi seuraavaa ovat vain 13 pistettä perässä. Hämäläinen oli kahdeksantena (2383) ja Valle 15:ntenä (2295).

Hämäläinen ja Valle hyppäsivät korkeutta yhtä aikaa kahdella vierekkäisillä paikoilla. Valle ylitti ennätyksensä191 ja Hämäläinen pudotti kolmannen kerran 197:stä. Hämäläisen tulos oli 194. Hänen ennätyksensä on 199.

Valle ei kuitenkaan tyytynyt seitsemän sentin ennätysparannukseen, joka syntyi 191 sentin ylityksellä. Hän leijaili yli myös 194 ja 197 sentistä ja kaiken huipuksikolmannella yrityksellä. Valle yritti vielä kolme kertaa tasan kahta metriä, mutta puhti oli jo poissa 15 hypyn jälkeen. Mies ylensi ennätystään uskomattomat 13 senttiä.

Hämäläinen juoksi 400 metriä 50,14 ja nousi seisemänneksi. Vallen aika oli 51,96.        

(Jyrki Repola.)

LIVE-Tulospalvelu:

 


merja_peratalo20150718_0747.jpg