Alatornion Pirkat koulutti nuoria ohjaajiksi Family Fresh-stipendillä

Alatornion Pirkat koulutti nuoria ohjaajiksi Family Fresh-stipendillä

”Seuroissa raha on aina tiukassa. Family Fresh-stipendin avulla koulutimme kahdeksan nuorta, jotka olivat jo aiemmin toimineet yleisurheilukoulussamme apuohjaajina”, Alatornion Pirkkojen yleisurheilujaoston puheenjohtaja Rauno Vaaraniemi kertoo.

Lasten yleisurheiluohjaajakoulutuksen käyneet 14-16-vuotiaat nuoret ovat toimineet apuohjaajina Alatornion Pirkkojen yleisurheilukoulussa.

– Talvella pidämme yleisurheilukoulua Ruotsin puolella, Haaparannan hallissa. Siellä mukana on ollut nelisenkymmentä lasta. Kesäisin yleisurheilukoululaisten joukko kasvaa noin kuuteenkymmeneen. Aikuisia ohjaajia meillä on kolme ja nuoret toimivat heidän apuohjaajinaan, Rauno Vaaraniemi kertoo.

Hän kiittelee piiriin puheenjohtajaa, Eemeli Kaartista, joka patisti seuraa stipendin hakuun.

– Koulutusstipendi oli hyvä juttu. Yleisurheiluohjaajakoulutuksen käyneet nuoret tykkäsivät kurssista kovasti ja saivat varmasti hyödyllistä tietoa.

Oppia tulevaisuuteen

Suuri osa Alatornion Pirkkojen kouluttamista ohjaajista harrastaa edelleen itsekin yleisurheilua tai hiihtoa. Omien harjoitustensa lomassa he ohjaavat kahdesti viikossa pienempien lasten yleisurheilukoulua.

Yksi ohjaajista, pian 15 vuotta täyttävä Iina Jauhola, on ollut Pirkkojen toiminnassa mukana lähes puolet elämästään. Hän kilpailee pitkillä juoksumatkoilla 3000 metristä ylöspäin.

– Vedän yleisurheilukoulua kaksi kertaa viikossa melkeinpä ympäri vuoden. Yleisurheiluohjaajakoulutuksesta sai omaan ohjaamiseen hyviä neuvoja ja vinkkejä siitä, mitä kaikkea lasten kanssa voi tehdä. Kurssi oli oikein hyödyllinen.

Iina sanoo pitävänsä kovasti ohjaamisesta ja voisi kuvitella työskentelevänsä liikunnan parissa myös aikuisena.

– Tykkään touhuta pienten lasten kanssa. Ohjaaminen on myös mukavaa vastapainoa omille treeneille.