Ahkeran juniorit juosten uuteen harjoituskauteen

Ahkeran juniorit juosten uuteen harjoituskauteen

Olympia- ja EM-kisakesään tähtäävän yleisurheilun harjoituskauden voi avata monella tapaa. Lahden Ahkeran juniorikaarti korkkasi sen tunnin juoksulla Lahden Radiomäen kentällä. Juoksu oli samalla varainhankintaoperaatio, eli Kunniakierros. 

Ahkeran valmennuspäällikkö Jaakko Erkinheimo katseli nuorten menoa tyytyväisenä. Seuran lähivuosien menestysnäkymä on kirkas. 

– Meillä on nousemassa jo toinen vahva sukupolvi tuohon 16-17-vuotiaiden ikäluokkaan, Erkinheimo sanoo.

Ahkera on kauden seuraluokittelussa Suomen kahdeksanneksi paras ja SM-kisamenestystä mittaavissa Kalevan Malja -pisteissä kuudes.

– Nyt oli vielä  paljon urheilijoita, jotka eivät pystyneet kilpailemaan. Ensi vuoden tavoite on olla seuraluokittelussa kuuden joukossa ja Kalevan Malja -pisteissä neljän joukossa, Erkinheimo linjaa.

 

Monipuolisesti taitoa ja fysiikkaa

 

Erkinheimon johdolla Ahkerassa rakennetaan yleisurheilijoita maltilla ja monipuolisesti.

– Lähtökohtana on mahdollisimman suuri liikunnan kokonaismäärä. Paljon toistoja ja isoja harjoitusmääriä. Näin siksi, että nuorten omaehtoisen liikunnan määrä on vähentynyt, Erkinheimo sanoo.

– Tavoitteena on, että kaikki tutustuvat kaikkiin yleisurheilulajeihin ja harjoittelevat niitä tilojen sallimissa puitteissa.

Erkinheimon ideaalimallissa 15-vuotias yleisurheilija omaa niin monipuoliset taidot ja sellaisen fyysisen kunnon, että pystyy kilpailemaan ikäluokkansa SM-moniotteluissa, oli hänen oma lajinsa mikä vaan.

– Ottelupohjaisesti harjoitellaan mahdollisimman pitkälle. Erikoistuminen tapahtuu urheilijakohtaisesti, Erkinheimo sanoo.

– Meillä harjoittelu on juoksu- ja hyppypainotteista, mutta lisäksi on lajikouluja, kummivalmennusryhmiä ja alueellisia lajiklinikoita, joissa hiotaan tarkemmin eri lajien tekniikoita.

 

Ei otsa rypyssä, perustaidot ensin

 

Nuorisopäällikkö Joonas Makkonen on samoilla linjoilla. Hänen vastullaan ovat Ahkeran 12-17-vuotiaat. Makkonen yrittää valaa nuoriin intohimoa ottaa urheilu elämäntavakseen, ei kuitenkaan otsa kurtussa.

– Ei tämä saa olla pelkkää tulosten perässä juoksemista. Urheilun pitää olla hauskaa, Makkonen sanoo.

Ahkeran eri ryhmissä tai yleisurheilukouluissa harjoittelee vuosittain noin 350-400 eri-ikäistä urheilijaa. Nuorimmissa  5-13-vuotiaiden ikäluokissa yleisurheilun suosio on ollut kasvussa kuten myös tyttöjen osuus lajin harrastajista.

– Vielä 1999-2000 syntyneissä on paljon poikia, mutta nuoremmissa ikäluokissa tilanne on huono poikien määrän suhteen. Jonkun verran sitä paikkaa se, että kesäisin käy poikia, jotka harrastavat muita lajeja, Erkinheimo tunnustaa.

Ahkerassa 5-13-vuotiasta vastaava Teija Takala muistuttaa, että yleisurheilusta on helppoa käydä oppimassa kaikki liikunnan perustaidot. 

 – Noiden nuorimpien harjoituksissa tärkeintä on tehdä mahdollisimman paljon, ja oppia perustaidot, kuten juokseminen ja hyppääminen sekä miten käyttää kroppaa eri tavoin. Se antaa mahdollisuuden oppia sitten myöhemmin lajitaidot, Takala muistuttaa.


erkinheimo_l_netti_jaakko_takala_teija_makkonen_joonas_1_of_1.jpg

Lahden Ahkeran valmennuspäälikkö Jaakko Erkinheimo ja lasten ja nuorten toiminnasta vastaavat Teija Takala ja Joonas Makkonen uskovat suuriin harjoitusmääriin ja ottelupohjaiseen harjoitteluun.


kunniakierros_2_netti_lahden_ahkera_1_of_1.jpg

Tunnin juoksu avasi kesään tähtäävän harjoituskauden Lahden Radiomäen kentällä.

,