22-vuotiaiden EM-joukkueeseen yksi viikko näyttöaikaa

Markus Kokkonen jysäytti sentin päähän Juha Tiaisen SE:stä

(Kotimaankatsaus 19.-22.6.) 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Puolassa 13.-16. heinäkuuta. Sinne mielii myös Pyhäselän Urheilijoiden moukarinheittäjä Markus Kokkonen, joka Pyhäselän juhannuskisoissa ylitti EM-rajan jo neljännen kerran tänä vuonna. Kokkosen voittotulos oli 68,42.

Suomen mestari Inga Linna Riihimäen Kiskosta heitti Eläintarhassa naisten moukaria kesän parhaan tuloksensa 63,33. Nurmijärven Yleisurheilun Tiina Rinnekarikin ylitti 60 metriä ja Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas heitti miesten moukaria 66,28. Kaikki kolme pyrkivät 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin.

Suomen joukkue 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin valitaan 3. heinäkuuta. Viimeiset katsastuskilpailut sellaisiin lajeihin, joissa EM-rajan ylittäneitä on useampi kuin kolme, järjestetään karnevaaleilla 29.6. – 2.7. Eniten kilpailua EM-joukkueeseen on alkukesän perusteella juuri moukarinheitossa.

 

Painonheitossa kauden kotimainen kärkitulos

Ylistaron Kilpa-Veljien Juhana Mäkelä heitti Kurikassa 25-paunaista (15,88 kg) olympiapainoa kauden kotimaisen kärkituloksen 19,29. Tulos jää vain viiden sentin päähän Tero Mäkelän kymmenen vuotta sitten heittämästä 35-vuotiaiden miesten Suomen ennätyksestä.

Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Jani Kiiskilä voitti Pudasjärvellä miesten keihäänheiton tuloksella 77,72. Kiiskilän kymmenen parhaimman kilpailutuloksen välinen erotus on poikkeuksellisen pieni 1,57 metriä. Tämä antaa syyn odottaa ennätyksen kehittyvän suotuisissa olosuhteissa 80 metrin paremmalle puolen.

Katja Kuuselan valmentama Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä hyppäsi kotikentällään pituutta uuden ennätyksensä 590. Jessica voitti viime kesänä 15-vuotiaiden Suomen mestaruuden kolmessa eri lajissa ja viime talvena 17-vuotiaiden hallimestaruuden niin ikään kolmessa eri lajissa.

 

Tampereen Pyrintö urakoi hyviä aikoja viestinjuoksun aluemestaruuskilpailuissa

Viestinjuoksun Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuihin Paltamossa osallistui naisten ja tyttöjen sarjoihin 12 joukkuetta – mutta miesten ja poikien sarjoihin ei yhtäkään joukkuetta. Tämä on sellainen ajan merkki, jota yleisurheilun kilpailutoimintaa suunniteltaessa ei tulevaisuudessa voi jättää ottamatta huomioon.

Lounais-Suomen mestaruuskilpailuissa Tampereen Pyrintö juoksi miesten 4×400 metrin viestissä kauden kotimaisen kärkiajan 3.20,99 ja 4×100 metrin viestissäkin mainiosti 41,38. Naisten 4×400 metrillä Turun Urheiluliitto juoksi kauden kärkiajan 3.53,43 ja Tampereen Pyrinnön naiset voittivat pikaviestin ajalla 46,85.

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden Kirsti Viitanen työnsi Kaarinassa kaksikiloista kuulaa lähes kymmenen metriä 9,85. Tulos ylittäisi 14 sentillä Inkeri Fältin viime kesänä työntämän 75-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen, mutta Viitanen täyttää 75 vasta myöhemmin tänä kesänä.

Kestävyysjuoksun ja maastohiihdon entinen maajoukkue-edustaja Jaana Niemelä Oulun NMKY:n Urheilijoista juoksi Pudasjärvellä 5000 metriä 45-vuotiaiden naisten uuteen Suomen ennätykseen 17.24,26. Kirsi Valastin aiempi ennätys parani lähes 40 sekuntia. Niemelä kohosi yleisen sarjankin vuositilastossa neljänneksi.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

KOTIMAANKATSAUS 19.-22.6.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

HELSINKI, Eläintarha 19.6.2017 Poliisi-Voimailijoiden moukarin- ja painonheittokilpailut

Miehet,

Moukari: 1) Aaron Kangas KankaanpSL 66,28, 2) Joachim Koivu EsboIF 63,30, 3) Aleksi Nieminen RekolRa 59,29, 4) Joni Syrjälä TP 59,16. – Kangas (x, x, x, 63,50, 66,28, 62,98).

Kuula (6 kg): 1) Marco Kammer 19 HIFK 63,91.

Moukari (5 kg): 1) Ville Vihersalo 17 EspTa 62,83.

Moukari (4 kg): 1) Antti Örn 71 FoAl 51,45. – Ikätasoitus: 76,75.

Moukari (3 kg): 1) Mikko Huhta 13 NurmijYU 49,98, 2) Max Lampinen 13 HKV 49,42, 3) Mico Lampinen 11 HKV 34,76.

Naiset,

Paino (5,44 kg): 1) Siv Karlström 61 HIFK 14,08, 2) Anna Maija Kukka 71 HKV 9,95. – Ikätasoitus: Karlström 17,37, Kukka 14,94.

Moukari: 1) Inga Linna RiihimKi 63,33 (22-v. EM-raja), 2) Tiina Rinnekari NurmijYU 60,09 (EA:n 22-v. EM-raja, SUL:n EM-raja on 63,00), 3) Niia Immonen KUYU 52,13. – Linna (63,33, 62,65, 60,84, 57,82, x, 58,78). Rinnekari (59,27, x, 59,88, 59,10, 60,09).

Moukari (2,5 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 33,02, 2) Venla Kärhä 10 LoimJa 30,65 (kaksoset).

KURIKKA 19.6.2017 Kurikan heittocup

Miehet,

Paino (15,88 kg): 1) Juhana Mäkelä 37 YlistarKV 19,29 (kkk), 2) Tuomo Tarvainen 42 KauhWi 17,63. – Ikätasoitus: Mäkelä 20,22, Tarvainen 19,78. – Mäkelä (19,28, 19,29, x, x, x, x).

Kiekko (1,5 kg): 1) Johan Åkerlund 53 KristLä 57,84. – Ikätasoitus: 62,40.

Kiekko (1 kg): 1) Heikki Myllykangas 66 EPUV 45,99 … 4) Timo Korpi-Kokko 72 JalasjJa 34,17. – Ikätasoitus: Myllykangas 54,57, Korpi-Kokko 51,09.

Moukari: 1) Tuomo Tarvainen 42 KauhWi 58,43.

Naiset,

Kiekko: 1) Jaana Kivistö 54 TeuvRi 32,02. – Ikätasoitus: 45,31.

Paino (7,26 g): 1) Kirsi Spoof-Tuomi 50 JKU 14,89. – Ikätasoitus: 17,60.

Paino (5,44 kg): 1) Elisa Yli-Hallila 65 HKV 12,91, 2) Paula Mäkelä 65 YlistarKV 12,88, 3) Ritva Kiviaho 73 EPUV 10,37. – Ikätasoitus: Yli-Hallila 17,12, Mäkelä 17,08, Kiviaho 16,31.

KURIKKA 19.6.2017 Etelä-Pohjanmaan seuracup

Tytöt,

1000 m: 1) Saana Lappalainen 12 SeinäjSU 3.04,28.

2000 m: 1) Veera Hakomäki 15 VähänkVi 6.52,52.

4×100 m: 1) SeinäjSU (N14) 52,32 (Saana Takala, Meeri Elomaa, Sofia Ylinen, Aada Mikkilä).

LAHTI 19.6.2017 Viestinjuoksun Lahden piirin junnumestaruuskilpailut

4×60 m aj (76,2 cm): 1) LA (N13) 41,77 (Ilona Saarikunnas, Edith Rantala, Milka Ukkonen, Venla Läderberg).

MIKKELI 19.6.2017 ABC-kisat

Tytöt,

1500 m ej: 1) Venla Saari 14 JKU 5.14,94 … 3) Saaga Attenberg 12 MiKV 6.08,33.

Pituus: 1) Jessica Kähärä 16 MiKV 590 (0,4 m/s).

3-ottelu (40 m, pituus, 2 kg kuula), yksityislajeissa: 1) Veera Pöyry 9 MiKV 779 (6,77, 391, 5,80).

PALTAMO 19.6.2017 Viestinjuoksun Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut

Naiset,

4×100 m: 1) KuivasjAu (N22) 51,1 (Karoliina Bogdanoff, Eveliina Bogdanoff, Ilona Kamunen, Katriina Autti). – N19 4×100 m: 1) KajKi (N18) 51,7 (Emilia Koskelo, Emma Karjalainen, Venla Reponen, Annika Haverinen), 2) RaahVe (N19) 52,0 (Emmi Erikkilä, Anni Grekula, Elina Mikkonen, Veera Möttönen).

4×400 m: 1) OP 4.22,0 (Iina Takkula, Rosa Kilpi, Helmi Nikula, Iiris Törrönen).

4×80 m aj: 1) KuivasjAu (N18) 63,1 (Katriina Autti, Ella Nisula, Venla Rutanen, Karoliina Bogdanoff).

TAMPERE 19.6.2017 Viestinjuoksun Lounais-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

4×100 m: 1) TP 41,38 (Aleksi Kuusinen, Ville Aarnivala, Jani Koskela, Markus Koivula), 2) TU-38 (M20) 44,01 (Niklas Kivipuro, Aleksi Pelto, Aleksi Heimonen, Joona Kopakkala), 3) HämTa 44,28 (Arttu Seppänen, Henrico Harnoster, Erkka Seppänen, Niko Nyman), 4) NoormNo (M22) 44,29 (Tommi Kukkula, Santeri Välimäki, Samuli Losoi, Eemeli Välimäki).

M19 4×100 m: 1) TuUL 44,25 (Harald Spoof, Niklas Karlstedt, Lauri Moisio, Joona Forsgren), 2) KankaanpSL 45,14 (Lauri Niemi, Eero Hirvinen, Juho Tuominen, Pyry Santahuhta), LempKi hylättiin (Jere Kaakinen, Tomy Nurmesniemi, Juuso Petäjäsuo, Santeri Kuusiniemi).

M17 4×100 m: 1) TuUL 44,71 (Joonas Salminen, Jaakko Juvonen, Eetu Kuusela, Akseli Sautila), 2) TU-38 44,81 (Jesse Kivipuro, Julius Lehto, Arttu Tuominen, Elias Ketoja), 3) TP (M15) 46,47 (Ville Suoniemi, Ari Mahmoudian, Saku Laine, Jaakko Linnus), 4) TP II 46,93 (Mark Lyukhatan, Juuso Nurminen, Ville Eikkula, Riku Ahvenniemi).

4×400 m: 1) TP 3.20,99 (kkk, Jani Koskela, Valtteri Toimela, Aleksi Kuusinen, Henri Mutanen), 2) TuUL 3.26,19 (Ville Wendelin, Cheela Changala, Henri Hagelberg, Saku Lehikoinen), 3) TU-38 (M22) 3.32,29 (Aleksi Heimonen, Lauri Eneh, Aleksi Pelto, Jon Forss).

M19 4×400 m: 1) TuUL 3.28,37 (Harald Spoof, Joona Forsgren, Lauri Moisio, Niklas Lainto), 2) LiePa 3.29,30 (Tuomas Lehtonen, Kalle Stylman, Markus Hurri, Topias Pökkönen).

M17 4×300 m: 1) TuUL 2.30,83 (Joonas Salminen, Akseli Sautila, Robin Lainto, Eetu Kuusela), 2) TU-38 2.32,14 (Julius Lehto, Elias Ketoja, Arttu Tuominen, Jesse Kivipuro), 3) TuUL 2.39,59 (Henrik Hörkkö, Eetu Lindholm, Jaakko Juvonen, Valtteri Lehtonen).

M19 3×800 m: 1) TuUL (M18) 6.21,93 (Matias Lehtiaho, Abdoullah Yousfi, Niklas Lainto).

M17 3×800 m: 1) TuUL 6.28,23 (Eetu Lindholm, Robin Lainto, Valtteri Lehtonen), 2) NokU 6.46,15 (Veeti Henriksson, Sakari Koivuniemi, Vilho Helenius).

M15 4×800 m: 1) TuUL 8.58,75 (Pyry Suojanen, Matias Vesma, Mikko Vesma, Tuure Haapanen).

M15 4×80 m aj (76,2 cm): 1) TP 46,76 (Jaakko Linnus, Ville Suoniemi, Ari Mahmoudian, Aleksi Savolainen).

Naiset

4×100 m: 1) TP 46,85 (Lotta Harala, Sara Jokinen, Maria Huntington, Reetta Hurske), 2) TuUL 47,97 (Eeva Paavilainen, Emma Hyvärinen, Lotta Vento, Silja Pelto-Piri), 3) NoormNo 49,68 (Annika Mäenpää, Paula Vihtalahti, Hanna Koskela, Anna Kohtamäki).

N19 4×100 m: 1) TP (N18) 49,51 (Ilona Luoma, Tiia Tammisalo, Viivi Hellman, Alisa Aalto), 2) TuUL 50,06 (Enni Henttonen, Nora Rantanen, Viola Järvinen, Säde Honkala), 3) HämTa (N18) 50,74 (Iida Lehtonen, Nea Laine, Jenni Rämö, Enni Saarinen).

N17 4×100 m: 1) TP 48,85 (Olivia Mäkinen, Pinja Heinonen, Frida Hämäläinen, Satu-Maaria Pentinlehto), 2) TuUL 49,56 (Kaisla Koskela, Sofia Kankaanpää, Enni Harittu, Maija Lehti), 3) PoYU 49,61 (Kiia Jullenmaa, Laura Lepistö, Eleonora Korpua, Pirkitta Marjanen), 4) TP II 50,61 (Oona Hietala, Hanna Peltola, Kaisa Pousi, Oona Huura), 5) TU-38 50,88 (Siiri Heiskanen, Merette Koskenniemi, Emmi Ranta-Ojala, Stiina Kokkonen), 6) TuTo (N16) 52,33 (Janette Eklund, Eeva Koivu, Christenvie Nzoko, Mariella Laakso). – B-erä: 1) TP III (N15) 50,09 (Lotta Alasaukko-oja, Vilma Itälinna, Nea Lento, Rosa Muurasniemi), 2) TuUL III (N15) 51,43 (Edit Nurminen, Pinja Naula, Aino Honkanen, Emmi Valtonen), 3) TP IV (N15) 52,32 (Meri Elomaa, Tuuli Ingman, Emilia Heino, Alina Nissinen).

4×400 m: 1) TuUL 3.53,43 (kkk, Emma Hyvärinen, Silja Pelto-Piri, Viola Järvinen, Aino Paunonen), 2) TP 4.01,20 (Sara Jokinen, Elisa Oksanen, Jenni Peräinen, Eevi Siniketo), 3) NoormNo 4.05,23 (Hanna Koskela, Annika Mäenpää, Pritne Lember, Anna Kohtamäki), 4) TuUL II (N22) 4.20,67 (Säde Honkala, Amanda Virtanen, Enni Henttonen, Ada Rautiainen).

N19 4×400 m: 1) HämTa 4.23,47 (Enni Saarinen, Jonna Härkönen, Reetta Juurakko, Iida Lehtonen).

N17 4×300 m: 1) PoYU 2.55,33 (Laura Lepistö, Nelli-Rosa Korpua, Eleonora Korpua, Pirkitta Marjanen), 2) TuUL 2.57,10 (Sofia Kankaanpää, Jenny Norkonvuo, Enni Harittu, Sunna Penttinen), 3) TuUL II (N16) 2.59,62 (Aino Honkanen, Sonja Kuusinen, Emmi Valtonen, Milja Heikura), 4) TU-38 3.00,85 (Siiri Heiskanen, Merette Koskenniemi, Emmi Ranta-Ojala, Stiina Kokkonen), 5) TP 3.02,16 (Satu-Maaria Pentinlehto, Kaisa Pousi, Minttu Hämäläinen, Salla Tuominen), 6) TuTo (N16) 3.03,67 (Eeva Koivu, Mariella Laakso, Janette Eklund, Christenvie Nzoko).

4×800 m: 1) TP 10.03,38 (Pauliina Mäkinen, Eevi Siniketo, Roosa Lahtinen, Janina Heino), 2) TuUL 10.05,17 (Viivi Lankinen, Sunna Penttinen, Laura Valli, Amanda Virtanen).

N19 3×800 m: 1) TU-38 7.18,79 (Maarit Kuhmonen, Nea Nurmisto, Jonna Tanskanen), 2) FoSa (N18) 7.34,92 (Saara Sillanpää, Ilona Hulshof, Alisa Pennanen).

N17 3×800 m: 1) LempKi 7.43,58 (Anniina Mahkonen, Viola Pennanen, Venla Ranta), 2) LauttakLu (N16) 7.48,72 (Lotta-Maria Maine, Aino Lausniemi, Aino Eno), 3) RaisKu (N16) 7.55,82 (Sofia Triipponen, Ida-Maria Hallongren, Jeannette Latva).

N15 4×800 m: 1) VammSV 10.17,35 (Veera Mattila, Ilona Lampila, Nina Välimäki, Julia Junkkala).

N19 4×100 m aj (76,2 cm): 1) TP 61,52 (Olivia Mäkinen, Neea Zins, Nea Seppälä, Ilona Luoma), 2) TuUL 62,90 (Nora Rantanen, Sofia Kankaanpää, Maija Lehti, Enni Harittu).

N17 4×100 m aj (76,2 cm): 1) TP 60,00 (Oona Hietala, Pinja Heinonen, Kaisa Pousi, Frida Hämäläinen).

N15 4×80 m aj (76,2 cm): 1) TP 49,67 (Vilma Väliharju, Nea Lento, Alina Nissinen, Vilma Itälinna).

VANTAA, Hiekkaharju 19.6.2017 Sinettikisat

Miehet,

200 m (1,7 m/s): 1) Eljas Aalto SibVa 21,88, 2) Niklas Bryggare HKV 22,17 (B-erän voittaja, 3,0 m/s), 3) Lassi Kaukonen 16 HKV 22,61.

Kuula (6 kg): 1) Eero Ahola 18 PoYU 17,94 (EA:n 19-v. EM-raja, SUL:n EM-raja on 18,30). – (x, x, x, x, x, 17,94).

Naiset,

100 m (0,8 m/s): 1) Inka Pöyry 13 HIFK 12,99, 2) Teresa Perttilä 12 HIFK 13,37.

3000 m: 1) Julia Järveläinen KristLä 10.39,99 (maajoukkuesuunnistaja, ensimmäinen ratajuoksukilpailu).

Pituus: 1) Gisela Bergström 13 BorgåAk 521 (2,1 m/s), myös 512 (1,9).

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 10,90.

VIHTI 19.6.2017 Uudenmaan seuracup

Pojat,

200 m (0,7 m/s): 1) Mauno Havukorpi 16 VihdVi 23,24.

Tytöt,

200 m (-0,2 m/s): 1) Kerttu Latvala 16 KUYU 25,49.

ESPOO, Leppävaara 20.6.2017 Nuorten Eliittikisat 3/5

Miehet,

3000 m ej: 1) Wilho Hautala 18 LA 9.24,27, 2) Aki Nummela 32 HKV 9.24,94, 3) Henrik Kymäläinen EspTa 10.11,38, 4) Jere Alén 18 KarkkPo 10.13,18.

3-loikka: 1) Veikko Nugraha EspTa 14,70 (3,7 m/s), 2) Tommi Huoponen EspTa 14,40 (0,9), 3) Daniel Ofosu TuWe 14,03 (2,8 ).

M19,

100 m (1,8 m/s): 1) Riku Illukka 18 VantSa 10,67 (19-v. EM-raja & 18-v. ka-9), 2) Erno Mehtonen SavRi 10,93, 3) Aaro Karjalainen 18 LA 11,02, 4) Daniel Savolainen 18 JKU 11,11 (ae. 10,91), 5) Mathias Launonen NärpKr 11,18, Lauri Tuomilehto 18 BorgåAk ei osallistunut finaaliin (ae. 10,90). – 1. alkuerä (3,3): 1) Illukka 10,74, 2) Mehtonen 10,98, 3) Heikki Chen HIFK 27.4.98 11,19. – 2. alkuerä (2,2: 1) Tuomilehto 10,90, 2) Savolainen 10,91, 3) Karjalainen 11,09.

200 m (3,5 m/s): 1) Tommi Mäkinen 17 HKV 21,95, 2) Daniel Savolainen 18 JKU 22,68.

1500 m: 1) Tomi Lehto 18 EspTa 3.57,49, 2) Niklas Heikkilä 17 KuusankUS 4.00,78.

110 m aj (100 cm, 2,3 m/s): 1) Pyry Santahuhta 18 KankaanpSL 14,47 (EA:n 19-v. EM-raja, mutta SUL:n EM-raja on 14,10), 2) Eetu Hietanen 18 KuusankKi 15,23, Vertti Viitala HIFK keskeytti.

400 m aj: 1) Jonni Blomqvist BorgåAk 54,99, 2) Atte Kurkikangas 18 TammRy 55,20, 3) Kaapo Kangas 18 JKU 56,42.

5000 m kävely: 1) Joni Hava 18 KU-58 21.57,74 (18-v. ka-7), 2) Jaakko Määttänen 18 KUYU 22.45,48, 3) Jere Niemi KU-58 22.48,18.

Seiväs: 1) Pål Haugen Lillefosse 16 Norja (NOR) 510, 2) Jere Keskinen 18 VaasTo 505 (19-v. EM-raja), 3) Mikko Paavola AlajAn 480, 4) Leo Uusimäki KU-58 470. – Lillefosse (470-o, 490-o, 500-o, 510-xo, 520-xxx). Keskinen (460-o, 480-o, 495-o, 505-o, 515-xxx).

Pituus: 1) Iikka Alingué 18 JanJa 726 (2,0 m/s), 2) Valtteri Välläri JanJa 712 (3,3), myös 697 (1,4), 3) Antti Tiekso 18 TuWe 708 (2,0), 4) Julius Toivola JKU 698 (4,0), myös 673 (1,4), 5) Joska Tommola 18 LA 687 (2,9), myös 680 (1,8), 6) Jimi Nukala 17 VasaIS 686 (1,2), 7) Antti Tuomela 18 LaihLu 678 (3,4), 8) Otto Pulkkinen 16 ImatrU 665 (1,5), 9) Juuso Junnila 16 JanJa 642 (1,9).

Keihäs: 1) Markus Mäntylä 18 TöysVe 58,54.

M17,

100 m (2,2 m/s): 1) Severi Mäntylä 16 BorgåAk 11,04, 2) Jesse Väyrynen JKU 11,09 (ae. 11,06), 3) Lasse Hämelahti LängelmU 11,27, 4) Lassi Kaukonen 16 HKV 11,27, 5) Juuso Peltola 16 JKU 11,29, 6) Lassi Hirvonen 16 ValkealKa 11,32 (ae. 11,29). – 1. alkuerä (2,5): 1) Väyrynen 11,06, 2) Peltola 11,29. – 2. alkuerä (1,6): 1) Mäntylä 11,18, 2) Kaukonen 11,35. – 3. alkuerä (2,1: 1) Hämelahti 11,23, 2) Hirvonen 11,29.

800 m: 1) Lassi Kuva LA 2.03,19, 2) Vilho Helenius NokU 2.03,86.

110 m aj (91,4 cm, 2,2 m/s): 1) Juuso Peltola 16 JKU 14,21, 2) Joni Järvinen LA 14,29, 3) Eero Hirvinen 16 KankaanpSL 14,40, 4) Tatu Heikkinen HIFK 14,47, 5) Jori Turtiainen LUM 14,50.

400 m aj (83,8 cm): 1) Kalle Stylman LiePa 54,20 (17-v. ka-10), 2) Ossian Newby 16 HIFK 56,84, 3) Samu Laakso TapanilErä 58,52, 4) Markus Hurri LiePa 58,82.

3000 m kävely: 1) Jerry Jokinen 15 NaantLö 13.25,11 (15-v. ka-2).

Korkeus: 1) Casper Tillander SibVa 185.

3-loikka: 1) Aaro Davidila LapLu 14,52 (3,2 m/s), myös 14,04 (ilman tuulimittaria), myös 14,02 (1,4), 2) Oliver Kärki 16 VaasVa 13,77 (2,3), myös 13,57 (0,7).

Keihäs (700 g): 1) Atte Sailola SalVil 72,30, 2) Topias Laine 16 HKV 69,19, 3) Topi Julkunen JuvanU 63,77.

4×100 m: 1) BorgåAk 45,95 (Eino Könönen, Severi Mäntylä, Max Tallqvist, Sebastian Lundqvist), 2) TapanilErä 46,42 (Tomi Laakso, Samu Laakso, Markus Sivula, Kaapo Kerve), JKU keskeytti (Juuso Peltola, Veikko Laari, Aki Häkkinen, Eero Viljanmaa).

Naiset,

3000 m ej: 1) Astrid Snäll 18 FoSa 10.43,28 (19-v. EM-raja & 18-v. ka-6), 2) Aino Kuljukka 18 LA 10.46,68 (18-v. ka-9), 3) Sara-Elise Ruokonen 18 KuusjHu 11.22,01, 4) Anna Hyvärinen TuUL 11.52,36, 5) Emma Hakala EspTa 12.26,51, Emma Hyyppä LA keskeytti.

3000 m kävely: 1) Enni Nurmi 19 EspTa 13.13,63 (kkk), 2) Elisa Neuvonen LUM 13.28,96, 3) Venla Laiho LaitJy 14.09,57, 4) Anniina Kivimäki 18 LapuanVi 14.51,59.

N19,

100 m (1,3 m/s): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,97, 2) Sanni Mahonen KUYU 12,25 (ae. 12,14) … Tiia Tammisalo 18 TP keskeytti (ae. 12,31). – 1. alkuerä (1,4): 1) Kemppinen 11,98. – 2. alkuerä (1,0): 1) Mahonen 12,14, 2) Tammisalo 12,31, 3) Kira Kytölä (24-v.) EsboIF 12,35.

200 m (1,5 m/s): 1) Nea Mattila 18 HIFK 24,54, 2) Kira Kruuti HKV 24,91, 3) Tiia Tammisalo 18 TP 25,51, 4) Ilona Kekkonen 18 LA 25,67 (B-erän voittaja, 1,4 m/s), 5) Sara Siltala 16 HKV 25,80, 6) Sandra Liljendal 17 BorgåAk 25,81, 7) Elin Mickos 17 SibVa 26,00 (B-erän 2:nen).

1500 m: 1) Maarit Kuhmonen 18 TU-38 4.58,85, 2) Katri Gauriloff 18 KUYU 5.09,49 (maajoukkuekävelijä).

100 m aj (1,5 m/s): 1) Anni Siirtola HKV 13,92 (19-v. EM-raja), 2) Julia Enarvi TP 13,93 (19-v. EM-raja), 3) Veera Miettinen 18 HKV 14,63, 4) Camilla Kohl 17 EspTa 14,67, 5) Noora Juslin 18 BorgåAk 14,85, 6) Laura Ollikainen VarkKV 14,92.

400 m aj: 1) Viola Järvinen 18 TuUL 63,37, 2) Nea Seppälä 18 TP 65,50, 3) Pinja Porokari NurmijYU 67,04.

Seiväs: 1) Alina Strömberg 18 LarsmoIF 395 (19-v. EM-raja), 2) Laura Ollikainen VarkKV 390. – Strömberg (355-o, 375-o, 385-xxo, 395-xxo, 400-xxx).

Pituus: 1) Tilda Lipasti HIFK 569 (2,8 m/s).

Keihäs: 1) Elina Kinnunen 18 UKK 52,39 (19-v. EM-raja), 2) Suvi Kemppainen KajKi 51,82 (19-v. EM-raja), 3) Milla Koski-Vähälä 18 LimingNM 47,69, 4) Sofia Pölkky 17 SeinäjSU 45,70, 5) Emmi Heino KarkkPo 41,95 (17-v. SM -15) … 8) Iina-Kaisa Mäkelä 18 KUYU 38,28 (moniottelija). – Kinnunen (48,51, 51,94, 51,85, 48,04, 52,39, 50,59). Kemppainen (45,66, 50,35, x, 46,06, 51,82, 50.16).

4×100 m: 1) BorgåAk (N18) 49,79 (Cecilia Ek, Sandra Liljendal, Noora Juslin, Filippa Tallqvist), 2) KUYU (N17) 49,96 (Kerttu Latvala, Elina Kujala, Melina Rajulin, Nea-Nora Heiskanen).

N17,

100 m (2,2 m/s): 1) Kerttu Latvala 16 KUYU 12,22, 2) Jessica Kähärä 16 MiKV 12,52, 3) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 12,57, 4) Reetta Kämäräinen EspTa 12,59, 5) Elin Mickos SibVa 12,59 … Saara Keskitalo EspTa ei osallistunut finaaliin (ae. 12,12). – 1. alkuerä (1,8): 1) Latvala 12,41. – 2. alkuerä (2,8): 1) Keskitalo 12,12.

800 m: 1) Helmi Vuorimaa LA 2.21,63, 2) Evita Itkonen PorvU 2.21,82, 3) Silja Rönkä 16 LA 2.22,20, 4) Heljä-Viivi Unkila 15 FinMR 2.22,62.

100 m aj (76,2 cm, 1,5 m/s): 1) Janette Hanski KarhU 14,31, 2) Vappu Valtonen 16 EspTa 14,47, 3) Pinja Heinonen 16 TP 15,06.

Korkeus: 1) Saara Sinervo (19-v.) SalVil 176, 2) Jessica Kähärä 16 MiKV 176.

Seiväs: 1) Saga Andersson 17 EsboIF 420 (19-v. EM-raja), 2) Sofie Westerlund JakobstDr 355. 3) Miisa Koskiaho 14 KarijTa 335, 4) Venla Peltola 16 LUM 325, 5) Maria Östman 17 VasaIS 325 … 7) Silja Andersson 14 EsboIF 310. – Andersson (390-xo, 400-o, 410-xxo, 420-o, 435-xxx).

Kuula (3 kg): 1) Kaisu Eskelinen MaaningMa 15,40, 2) Janette Hanski KarhU 15,09.

Moukari (3 kg): 1) Julia Kivinen 16 KaustPV 60,20, 2) Emma Uosukainen 16 EspTa 59,57, 3) Silja Kosonen 15 SomEsa 56,42, 4) Jenna Sorvari BorgåAk 56,03, 5) Kaisu Eskelinen MaaningMa 54,24.

Raportti:

JOENSUU 20.6.2017 Pohjois-Karjalan seuracup

Naiset,

100 m (-1,4 m/s): 1) Jaana Sieviläinen 35 JoKa 12,67.

4×100 m: 1) JoKa (N14) 51,80 (Aada Kokko, Elina Nivajärvi, Peppi Penttinen, Nea Immonen).

KAARINA 20.6.2017 Aikuisurheiluliiton Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut

Naiset,

Kuula (3 kg): 1) Kristiina Peltola 51 KeurKi 11,30 (ens. yleisurheilukilpailu, SM-sarjan lentopalloilija). – Ikätasoitus: 14,49.

Kuula (2 kg): 1) Kirsti Viitanen 75 VSVU 9,85. – Ikätasoitus: 18,05.

NIVALA 20.6.2017 Nivalan Urheilijoiden kilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Jani Santala 30 HimangU 14,58.

Naiset,

Kuula: 1) Hanna Vuolteenaho 30 YlivKu 12,28.

OULU 20.6.2017 Viestinjuoksun Pohjois-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

4×100 m: 1) KuivasjAu (N15) 50,59 (Iida Vuorjoki, Sofia Lindholm, Sonja Stång, Julia Jäälinoja), 2) OP (N15) 52,02 (Helmi Peipinen, Eveliina Lehtola, Aino Korhonen, Veera Paasovaara).

3×800 m: 1) OP (N16) 7.46,21 (Lumi Laitinen, Marianna Liukkonen, Helmi Peipinen).

ROVANIEMI, Saarenkylä 20.6.2017 Viestinjuoksun Lapin junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

4×100 m: 1) PohjanKo (N15) 51,91 (Iida Pahtaja, Nea Tenno, Adeliina Kemppainen, Emma Mäkikallio).

SAVONLINNA 20.6.2017 ABC-kilpailut

Tytöt,

100 m aj (-0,5 m/s): 1) Tanja Kokkonen 15 LUM 14,55, 2) Janika Pulkkinen 16 SavRi 14,97.

SAARIJÄRVI 21.6.2017 LXXXI Saarijärven juhannuskisat, SUL:n Tähtikisat 2/7

Raportti ja parhaat tulokset:

SEINÄJOKI 21.6.2017 Atria Junior Games

Pojat,

Kiekko (750 g): 1) Kosti Saine 13 KankaanpSL 45,26.

Keihäs (400 g): 1) Topi Räsänen 11 ViitasVi 41,21.

Tytöt,

100 m (4,1 m/s): 1) Henriikka Parpala 19 KokkVe 11,87.

N15 100 m (3,1 m/s) … 3) Sara Takala 12 SeinäjSU 13,14.

Keihäs (500 g): 1) Sofia Pölkky 17 SeinäjSU 46,04, 2) Minna Hollanti 16 GamlakarlIF 42,93.

SIILINJÄRVI 21.6.2017 Tapiola-kilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Lauri Lindqvist 19 SiilinjPo 15,12.

Kuula (6 kg): 1) Lauri Lindqvist 19 SiilinjPo 17,11.

Naiset,

Kuula: 1) Kaisu Eskelinen 17 MaaningMa 13,11, 2) Henna Sallinen 19 SavRi 13,10.

JOENSUU 22.6.2017 Pyhäselän juhannuskisat

Miehet,

Moukari: 1) Markus Kokkonen PyhäselU 68,42 (22-v. EM-raja).

PUDASJÄRVI 22.6.2017 Pohjantähti-kisat

Miehet,

800 m: 1) Samuli Hussa LimingNM 1.56,67.

Pituus: 1) Aleksi Haapakoski OP 685 (-0,9 m/s).

Kuula: 1) Joni Lassila SuomussRa 14,76.

Moukari: 1) Petri Rautio 35 AlavVi 61,09, 2) Jyrki Mäkelä 37 PudasjU 53,92.

Keihäs: 1) Jani Kiiskilä VeitsilKV 77,72. – Kiiskilä (77,72, 72,43, 75,63, 75,02, 74,32, 73,06).

Naiset,

100 m (0,7 m/s): 1) Annika Haverinen 18 KajKi 12,36, 2) Mette Baas 17 VeitsilKV 12,57.

200 m (0,0 m/s): 1) Annika Haverinen 18 KajKi 25,32, 2) Mette Baas 17 VeitsilKV 25,34, 3) Olivia Bojang 15 AlatornPi 25,63, 4) Emma Mäkikallio 15 PohjanKo 26,05.

800 m: 1) Mira Taulavuori OP 2.18,41.

5000 m: 1) Stella Marais Etelä-Afrikka (RSA) 16.57,16, 2) Jaana Niemelä 45 ONMKYU 17.24,26 (45-v. SE, ent. 18.03,7 Kirsi Valasti 2015). – Ikätasoitus: Niemelä 15.55,50.

Pituus: 1) Katja Kangas PohjanKo 557 (-1,8 m/s).

Kuula (3 kg): 1) Annukka Saalismaa 15 OP 13,47.

Moukari: 1) Tytti Oikarainen 19 PosPy 57,10.

Keihäs: 1) Milja Lusila 30 AsikkRa 48,81.

PUNKALAIDUN 22.6.2017 Kunnon juhannuskisat

Pojat,

60 m: 1) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 8,52, 2) Eemil Siuko 10 PunkalKu 8,76.

Pituus: 1) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 490.

Kuula (2,5 kg): 1) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 11,89.

3-ottelu (60 m, pituus, 2,5 kg kuula), yksittäislajeissa: 1) Manu Kankaanniemi 11 VammSV 1534 (8,52, 490, 11,87). – (Kuulantyönnössä 4. yrityksellä 11,89, mutta kolmiottelussa on vain 3 yritystä.)

Tytöt,

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 10,05.

VAASA 22.6.2017 Euroopan joukkuemestaruuskilpailuiden testikilpailut

Miehet,

Seiväs: 1) Mikko Paavola 19 AlajAn 510 (19-v. EM-raja), 2) Jere Keskinen 18 VaasTo 470, 3) Jesse Salmi 19 VasaIS 470. – Paavola (450-o, 470-xo, 490-o, 500-xxo, 510-xo, 515-xxx).

Naiset,

400 m: 1) Katri Mustola KalajJu 54,63 (kkk).

Pituus: 1) Minttu-Maaria Alanen 16 VaasVa 576 (1,3 m/s).

Keihäs: 1) Rebecca Ljung LarsmoIF 48,28.

TÄYDENNYKSIÄ:

AKAA, Toijala 18.6.2017 Akaan nuorisokisat

Tytöt,

600 m: 1) Erika Pyykkö 11 FoSa 1.50,88, 2) Iida Kastarinen 10 TP 1.52,28.

800 m: 1) Inka Peltola 10 VehmaistU 2.37,19.

 

Edellinen kotimaankatsaus 17.-18.6.