16-vuotiaiden ikäkausiennätys – Kelaajat valmistautuvat paralympiakisoihin

16-vuotiaiden ikäkausiennätys – Kelaajat valmistautuvat paralympiakisoihin

(Kotimaankatsaus 21.-25.7.) Kalevan kisojen aikana kotimaan muu kilpailutoiminta keskittyi pääosin juniorisarjoihin. Paralympiakisoihin valmistautuvia kelaajia kilpaili samanaikaisesti Oulussa.

Naantalin Löylyn Elias Tuominen juoksi Liedossa 600 metriä uuteen 16-vuotiaiden poikien ikäkausiennätykseen 1.22,24. Raision Kuulan 14-vuotias Johanna Kylmänen voitti naisten 600 metriä ajalla 1.37,23. Samanikäisenä on Johanna Kylmästä nopeammin juossut vain Johanna Matintalo vuonna 2010.

16-vuotiaiden ikäkausiennätyksen rikkonut Elias Tuominen liittyi vasta viime vuonna yleisurheiluseuraan. Hän on juossut tänä vuonna alkukesästä jo 400 metriä 50,87 ja 800 metriä 1.56,96 sekä mm. toimi jäniksenä Paavo Nurmen kisojen 800 metrin juoksun B-erässä.

Lohja Junior Games on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tärkeimmistä nuorisokilpailuista. Se kokosi kolmena päivänä 650 kilpailijaa eli jokseenkin saman määrän kuin Kalevan kisat samaan aikaan Oulussa. Sjundeå IF:n 18-vuotias Roope Auvinen heitti Lohjalla kuusikiloista moukaria 68,35.

Kalevan kisojen yhteydessä järjestettiin myös kelauskilpailut. Luokan 54 maailmanennätysnainen Amanda Kotaja Vampulan Urheilijoista kelasi 100 ja 200 metriä 16,29 ja 30,17. Molempia tuloksia nopeammin ovat tänä vuonna kelanneet vain Kotaja itse sekä Yhdysvaltain Tatyana McFadden ja Cheri Madsen.

Luokassa 34 Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Henry Manni kelasi 100 ja 200 metriä 15,64 ja 28,06. Satasen aika jää vain 0,05 sekuntia Suomen ennätyksestä ja kohoaa maailmantilastossa kolmanneksi. 200 metriä ovat tänä vuonna nopeammin kelanneet vain Manni itse, Kanadan Smeenk ja Arabiemiraattien Hammadi.

Luokassa 54 Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila kelasi 100 ja 200 metriä kesän parhaisiin aikoihinsa 14,80 ja 27,17. Satasen tulos sijoittuu maailmantilastossa 17:nneksi. Kolmien paralympiakisojen kultamitalimies Leo-Pekka Tähti oli kesäkuussa kyynärpään tähystysleikkauksessa ja jatkaa kilpailukauttaan myöhemmin.

Leo-Pekka Tähden kuulumiset – Wheels On Fire:

(Mikko Nieminen.)

 

KOTIMAANKATSAUS 21.-25.7.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

EURA 21.7.2016 Pyhäjärvi-kisat

Miehet,

200 m (0,2 m/s): 1) Akseli Sautila 16 TuUL 23,47.

Naiset,

200 m (-0,7 m/s): 1) Annika Mäenpää NoormNo 25,78.

300 m: 1) Kiia Jullenmaa 15 PoYU 42,62.

Pituus, ponnistusvyöhyke: 1) Nuppu Willman 9 NoormNo 402.

FORSSA 21.7.2016 Forssan Lehden ratakymppi

Miehet,

10000 m: 1) Marko Vaittinen 46 FoSa 33.27,3. – Ikätasoitus: 30.50,8.

Naiset,

10000 m: 1) Minna Haka-Risku 39 VammSV 36.52,4, 2) Saara Kauranen HämTa 39.57,8. – Ikätasoitus: Haka-Risku 35.39,7.

KAUSTINEN 21.7.2016 Kaustisen moukaricup

Miehet,

Moukari (6 kg): 1) Otso Puro 18 LappajVe 62,47.

Moukari (5 kg): 1) Victor Hongell 17 KronÅs 63,13.

Naiset,

Moukari (3 kg): 1) Elisa Heikkala 14 KaustPV 50,28.

LAHTI, Radiomäki 21.7.2016 Seiväskoulun kisat

Tytöt,

Seiväs: … 2) Edith Rantala 11 LA 250.

LEMPÄÄLÄ 21.7.2016 Kisan viikkokisat

Tytöt,

600 m kävely: 1) Iina Niemelä 9 LempKi 3.05,43, 2) Niia Niemelä 9 LempKi 3.19,64 (kaksoset).

1000 m kävely: 1) Helmi Haavisto 10 NokU 5.37,02.

LIETO 21.7.2016 Ratakusiaiset

Miehet,

600 m: 1) Elias Tuominen 16 NaantLö 1.22,24 (16-v. ikäkausiennätys, ent. 1.23,56 Christian Vänttinen 2015), 2) Marko Vendelin IFRaseb 1.23,03, 3) Christian Vänttinen 17 NaantLö 1.23,22 (17-v. ka-5), 4) Elias Vuorinen 19 TuUL 1.23,94, 5) Kalle Stylman 16 LiePa 1.26,06. – M15 600 m: 1) Wiljami Itämeri 15 TuUL 1.29,45. – M10 600 m: 1) Matias Auremaa 10 TuUL 1.50,41. – (80 juoksijaa 9 erässä.)

Naiset,

600 m: 1) Johanna Kylmänen 14 RaisKu 1.37,23 (14-v. ka-2), 2) Marika Aarnio 17 TuWe 1.37,95. – N15 600 m: 1) Anni Penttilä 15 VeikkVe 1.39,40. – N9 600 m: 1) Inka Peltola 9 VehmaistU 1.57,47. – (118 juoksijaa 9 erässä.)

TAIPALSAARI 21.7.2016 Neljänseuranottelu

Pojat,

300 m: 1) Aleksi Hilska 10 LUM 48,16.

1000 m: 1) Onni Koivusalo 11 EspTa 3.08,52.

Pituus, ponnistusvyöhyke: 1) Aleksi Hilska 10 LUM 453 (0,3 m/s).

VALKEAKOSKI 21.7.2016 Hippokisat

Pojat,

800 m: … 6) Konsta Manninen 10 VehmaistU 2.34,32.

Tytöt,

60 m aj (76,2 cm, 3,6 m/s): 1) Viveka Loukola 12 RaisKu 9,43.

KRISTIINANKAUPUNKI 22.7.2016 Kristiinan Urheilijoiden kisat

Pojat,

Moukari (4 kg): 1) Linus Nurminen 13 KristU 54,69.

Tytöt,

2000 m ej: 1) Meri Suomalainen 14 VähänkVi 8.07,59.

OULU 22.7.2016 Kalevan kisojen oheislajit

Miehet,

100 m kelaus, luokka 34 (1,8 m/s): 1) Henry Manni LUU 15,64 (kkk), 2) Tuomas Manni LUU 17,25.

100 m kelaus, luokka 54 (1,8 m/s): 1) Esa-Pekka Mattila EspTa 14,80, Tuomo Himanka KalajJu 17,05.

200 m kelaus, luokka 34 (1,4 m/s): 1) Henry Manni LUU 28,06, 2) Tuomas Manni LUU 31,18.

200 m kelaus, luokka 54 (1,4 m/s): 1) Esa-Pekka Mattila EspTa 27,17, 2) Tuomo Himanka KalajJu 31,69.

Naiset,

100 m kelaus, luokka 54 (1,8 m/s): 1) Amanda Kotaja VampU 16,29, 2) Sini Paukkeri 15 PudasjU 19,41.

200 m kelaus, luokka 54 (1,4 m/s): 1) Amanda Kotaja VampU 30,17, 2) Sini Paukkeri 15 PudasjU 36,08.

LAPPAJÄRVI 23.7.2016 Etelä-Pohjanmaan moukaricup

Miehet,

Moukari: 1) Tuomo Tarvainen 41 KauhavWi 56,88. – Ikätasoitus: 65,30.

Moukari (6 kg): 1) Otso Puro 18 LappajVe 60,30.

PIEKSÄMÄKI, Jäppilä 23.7.2016 Avoimet Perinneurheiluliiton mestaruuskilpailut

Miehet,

M55 100 m: 1) Matti Semi 59 LeppävirrU/EduskUK 17,7.

M55 1500 m: … 2) Matti Semi 59 LeppävirrU/EduskUK 6.24,0.

Kuula (6 kg): 1) Markku Savola 61 SulkavU 13,31. – Ikätasoitus: 16,91.

LOHJA 22.-24.7.2016 Lohja Junior Games

1. päivä 22.7.

Miehet,

Seiväs: 1) Anton Kunnas SibVa 470.

Pituus: 1) Pyry Keränen 19 KarkkPo 668 (1,4 m/s), 2) Atte Sailola 16 SalVil 646 (1,5).

Moukari (6 kg): 1) Roope Auvinen 18 SjuIF 68,35.

Moukari (5 kg): 1) Riku Laukkanen 17 TU-38 64,15, 2) Ville Vihersalo 16 EspTa 61,24.

Naiset,

400 m: 1) Alisa Virtanen 14 JKU 59,25.

2000 m: 1) Ella Koskiniemi 15 EspTa 6.49,59.

3000 m: 1) Aino Sikkinen 16 TP 10.42,56 (debyytti).

Moukari (3 kg): 1) Emma Uosukainen 15 EspTa 52,15, 2) Minttu Kovanen 14 SavRi 48,90.

2. päivä 23.7.

Pojat,

60 m, 2. alkuerä: 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 8,80.

300 m aj (76,2 cm): 1) Tomi Laakso 14 TapanilErä 43,06.

Korkeus: 1) Tomas Järvinen 11 HKV 144.

Kuula (2,5 kg): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 11,21.

Keihäs (600 g): 1) Topias Laine 15 HKV 62,15.

Tytöt,

1000 m: 1) Saana Talsta 11 HKV 3.17,42, 2) Selene Rossi 11 EspTa 3.19,04.

300 m aj: 1) Saana Pirttijärvi 15 EspTa 47,57. – N14 300 m aj: 1) Emmi Pennanen 14 JKU 48,13.

Pituus: 1) Gisela Bergström 12 BorgåAk 485.

Kiekko (750 g): 1) Roosa Naula 15 TuUL 44,14.

Kiekko (600 g): … 17) Pinja Kärhä 9 LoimJa 22,26.

3. päivä 24.7.

Pojat,

60 m aj (60 cm): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 10,26, 2) Eero Honkanen 10 TuUL 10,36.

Kiekko (600 g): 1) Mico Lampinen 10 HKV 33,98, 2) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 33,04.

Moukari (3 kg): … 3) Mico Lampinen 10 HKV 32,57.

Tytöt,

200 m (0,3 m/s): 1) Inka Pöyry 12 HIFK 26,82.

300 m: 1) Vilma Hakala 14 EspTa 42,90.

400 m: 1) Silja Filenius 9 KUYU 71,40 (C-erän voittaja), 2) Adriana Kalymialaris 9 HIFK 72,20, 3) Inka Peltola 9 VehmaistU 73,43.

60 m aj (76,2 cm, 0,0 m/s): 1) Viveka Loukola 12 RaisKu 9,57, 2) Liina Tervo 12 KUYU 9,79.

60 m aj (60 cm): 1) Enni Virjonen 9 TuUL 11,18.

Korkeus: 1) Aino Aalto 10 HämTa 135.

Kuula (2,5 kg): 1) Lotta Putkiranta 13 EspTa 12,99.

Kuula (2 kg): 1) Aino-Maria Ainasoja 11 HKV 11,35 … 9) Pinja Kärhä 9 LoimJa 8,54.

(Yhteensä noin 650 kilpailijaa.)

PORVOO 24.7.2016 Porvoon huippukisat

Miehet,

1000 m: 1) Benjamin Tasa 13 VehkalVe 2.59,92.

110 m aj (100 cm, 1,8 m/s): 1) Elias Ylöstalo 18 SibVa 15,14, 2) Edward Lindberg 19 SibVa 15,48.

110 m aj (91,4 cm, 1,8 m/s): 1) Kalle Stylman 16 LiePa 15,47.

Seiväs: 1) Anton Kunnas SibVa 450.

Kiekko (1,75 kg): 1) Roope Auvinen 18 SjuIF 46,09.

Kiekko (600 g): 1) Aatu Kangasniemi 10 PorvU 34,41.

Naiset,

200 m (1,8 m/s): 1) Sandra Liljendal 16 BorgåAk 26,01.

Kuula: 1) Susanna Törrönen 18 EsboIF 12,99 (penkkipunnerruksen SE-nainen).

Kuula (3 kg): 1) Janette Hanski 16 KarhU 13,70.

RAUTJÄRVI, Simpele 25.7.2016 Etelä-Karjalan junnumestaruuskilpailut

Pojat,

60 m (0,2 m/s): 1) Kasperi Vehmaa 11 LUM 8,60.

Tytöt,

Kiekko (600 g): 1) Tara Saikkonen 13 ParikkU 44,23.

Keihäs (400 g): 1) Tara Saikkonen 13 ParikkU 42,93.

VÖYRI, Oravainen 25.7.2016 Oravais IF:n kilpailut

Pojat,

100 m (0,0 m/s): 1) Nay Tha Tha 16 LarsmoIF (MYA) 11,45.

 

Edellinen kotimaankatsaus 19.-20.7.

 

Kalevan kisat Oulussa 21.-24.7.

Torstai 21.7.

Perjantai 22.7. aamu

Perjantai 22.7. ilta

Lauantai 23.7. aamu

Lauantai 23.7. ilta

Sunnuntai´24.7.