Ohjeistus dopingtestejä varten

Ohjeet dopingtestejä varten 2015

SE-, EE- tai ME-tulos

1. Urheilija

- Jos olet tehnyt aikuisten, ts. yleisen sarjan Suomen ennätyksen sinun on 24 tunnin kuluessa lajin päättymisestä annettava dopingtestinäyte, jotta SE-tulos voidaan SUL:n sääntöjen mukaan hyväksyä.

Testivelvollisuus koskee aktiivisten Suomen ennätystenlistalla olevia lajeja, jotka ovat Olympiakisojen tai sisäratojen MM-kisojen ohjelmassa. Omaa SE:tään sivutessaan urheilijan ei tarvitse mennä testiin (ellei häntä ole muuten arvottu sinne).

Viestissä syntyneen ennätyksen hyväksyminen edellyttää, että ennätyksen tehneen joukkueen kaikki jäsenet ovat käyneet dopingtestissä ja antaneet negatiivisen näytteen. Viesteissä seurajoukkueiden osalta testiä edellytetään vain, mikäli tulos on parempi kuin voimassa oleva absoluuttinen Suomen ennätys.

 - Jos olet tehnyt aikuisten tai juniorien ME- tai EE-tuloksen *), sinun on hakeuduttava dopingtestiin välittömästi[SS1]; joka tapauksessa nopeinta mahdollista menettelyä käyttäen ja ehdottomasti saman vuorokauden puolella. Testin siirtyminen seuraavan kalenteripäivän puolelle aiheuttaa erittäin todennäköisesti ennätyksen hylkäämisen.

- Mikäli kysymyksessä on viestiennätys, testataan kaikki viestijoukkueen jäsenet.

- Tiedustele kisajärjestäjältä missä ja milloin dopingtesti voidaan suorittaa.

- Ota henkilöllisyyspaperit mukaasi testiin.

- Mahdollinen huoltajasi tai vastaava saa tulla mukanasi testiin.

- Huom! Jos kilpailupaikalla on testiryhmä, se kutsuu urheilijoita dopingtestiin ennalta määrätyn valintaperusteen mukaan. Testiryhmä ei omalla työskentelypaikallaan ole välttämättä edes tietoinen ennätysten syntymisestä, eikä näin ollen tule esittämään dopingtestikutsua ennätysten tehneille urheilijoille. Sinun on itse oma-aloitteisesti hakeuduttava testiin ennätyksen jälkeen (jollet sitten ole valittuna arvan tai sijoituksen perusteella).

*) ME-tuloksia noteerataan aikuisille ja junioreille (M/N 19) sekä ulko- että sisäradoilla. EE-tuloksia noteerataan aikuisille, junioreille (M/N 19) sekä M/N 22 -sarjoille ulkoradoilla sekä aikuisille ja junioreille sisäradoilla. (Aikuisilla tarkoitamme aina ns. yleistä sarjaa, johon myös nuorten ikäsarjat sisältyvät.)

2. Kilpailun järjestäjä

- Ennätystapauksissa soitetaan ADT:n päivystävään testauspuhelimeen p. 040 84 000 84 ja sovitaan testien tekemisestä. Kilpailun järjestäjä voi olla yhteydessä numeroon jo ennen kilpailuja.

- Suomen Urheiluliitto korvaa erikseen pyydettyjen SE-testien kulut. Muun maan ennätysten johdosta erikseen pyydettyjen testien kuluista lähetetään lasku kyseisen maan yleisurheiluliittoon. (Erikseen pyytäminen tarkoittaa, että urheilija ei ollut testiryhmän arvonnan perusteella muutenkin kutsuttuna testiin.)

- Järjestäjälle ei normaalisti koidu testauksesta kuluja. Poikkeuksia ovat tietyt kansainväliset arvo- tai muut kilpailut, joissa IAAF tai EA edellyttää järjestäjiltä testipalveluja ja niiden maksamista osittain tai kokonaan.

- Kilpailun järjestäjän on varattava etukäteen sopiva testitila mahdollisia dopingtestejä varten.

Kaikissa tapauksissa lisätietoja ja yleistä informaatiota saat testauspäällikkö Katja Huotarilta ADT:sta puhelinnumerosta 040 843 3897 tai virka-ajan ulkopuolella testauspuhelimesta 040 84 000 84 (24h päivystys).

 

Kilpailu- ja kilpailun ulkopuoliset testit

1. Urheilija

Urheilijalle esitetään aina kirjallinen kutsu dopingtestiin, sekä kilpailuissa että niiden ulkopuolella.

Kilpailutesti: Kutsu dopingtestiin esitetään urheilijalle välittömästi joko hänen kilpailusuorituksensa/ kilpailun päätyttyä tai tulosten/sijoitusten varmistuttua.

- Allekirjoitettuasi dopingtestikutsun olet valvonnan alaisena, jolloin sinulla on kuitenkin oikeus mm.

- hakea avustajasi

- antaa haastatteluja tiedotusvälineille

- suorittaa loppuverryttely, sisältäen vaatteiden/virvokkeiden haun

- osallistua palkintoseremonioihin

- osallistua mahdollisiin muihin jäljellä oleviin kilpailuihin

- saada tarpeelliset lääkintätoimenpiteet

- sinun tulee ilmoittautua testipaikalle mahdollisimman pian kutsun allekirjoittamisen jälkeen,

- sinun tulee ottaa mukaan henkilöllisyystodistuksesi

- sinulla on oikeus ottaa testiin mukaan yksi avustajasi (esim. huoltaja tai valmentaja)

Kilpailun ulkopuolinen testi: Kutsu kilpailun ulkopuolisiin testeihin esitetään urheilijalle yleensä harjoitusten tai leirin yhteydessä tai urheilijan koti-/majoitusosoitteessa. Toimi kulloinkin saamiesi ohjeiden mukaan.

Lisätietoja löytyy ADT:n internetsivuilta: http://www.antidoping.fi/urheilija-dopingtestissa

2. Kilpailun järjestäjä

- Kilpailussa on aina varauduttava dopingtestien suorittamiseen, eli asianmukaiset tilat testien tekemiseen on oltava olemassa ja tarvittaessa pyrittävä järjestämään saattajat testiryhmän avuksi. Jos testiryhmä tekee yllätystestin kilpailussa/harjoituksissa, antakaa heille tarvittava apu. Lisätietoja löytyy ADT:n internetsivulta: http://www.antidoping.fi/ohjeet-kilpailujenjarjestajille

SUL:n, kilpailun järjestäjän ja ADT:n välinen yhteistyö ennen kilpailuja auttaa testien sujuvassa käytännön toteutuksessa. ADT:n puolesta testien käytännön organisointia ja toteuttamista hoitaa testauspäällikkö Katja Huotari 040 843 3897. Iltaisin ja viikonloppuisin testauspäivystys vastaa numerossa 040 84 000 84. Vastaajaan voit jättää viestin sekä yhteystiedot

HUOM! Suomen Ennätysten säännöt: http://www.yleisurheilu.fi/kilpailut/saannot