Tule mukaan seuratoimintaan!
Liity seuraan!
Yleisurheilun järjestötoiminta tapahtuu Suomen Urheiluliiton alaisissa piirijärjestöissä ja yleisurheiluseuroissa. Liittymällä seuran jäseneksi sinulle avautuu monenlaisia polkuja yleisurheilun kansalliselle ja kansainväliselle huipulle saakka.
Urheilijaksi?
Yleisurheilun aloittaminen tapahtuu liittymällä jäseneksi johonkin SUL:n alaiseen yleisurheiluseuraan. Seurat tarjoavat monipuolista ja ammattaimaista ohjausta ja valmennusta kaikenikäisille urheilijoille aina lapsista veteraaneihin saakka. Parhaat urheilijat etenevät piirien ja liiton valmennusryhmiin, joista menestyksekkäimmät pääsevät edustamaan Suomen maajoukkuetta nuorten ja aikuisten arvokilpailuissa ja maaotteluissa. Veteraaniurheilussa arvokilpailuihin pääsee mukaan pääsääntöisesti ilmoittautumalla. Lisätietoja Veteraaniurheiluliiton sivuilta.
Ohjaajaksi tai valmentajaksi?
Suomen Urheiluliiton ohjaaja- ja valmentajakoulutusjärjestelmä kouluttaa jatkuvasti päteviä ohjaajia ja valmentajia toimimaan yleisurheiluseuroissa. Suurin osa valmentajista toimii vapaaehtoispohjalta, mutta palkallisten ja päätoimistenkin valmentajien määrä on vähitellen lisääntymässä. Seurassa aloitettu valmentajaura voi edetä samoin kuin urheilijankin ura ja jatkua aina arvokisajoukkueiden valmennustehtäviin saakka. Toisaalta kaiken yleisurheilutoiminnan kivijalkana on lasten ja nuorten ohjaus paikallisissa seuroissa. Tämän työn tekijöitä arvostetaan yleisurheilupiireissä myös erityisen paljon.
Tuomariksi?
SUL kouluttaa jatkuvasti uusia henkilöitä kilpailujen tuomaritehtäviin. Tuomaritehtävät aloitetaan paikallisista seurakilpailuista ja tarjolla on monipuolisia tehtäviä lähettäjän ja lajituomareiden toimista aina tulospalveluun ja kuuluttajan tehtäviin saakka. Parhaiten menestyneet kilpailutuomarit etenevät Euroopan Yleisurheiluliiton ja Kansainvälisen Yleisurheiluliiton koulutusten kautta tuomaritehtäviin mm. EM- , MM- ja Olympiakisoihin.
Seuratoimijaksi?
Urheilu-, valmennus- ja tuomaritoiminnan lisäksi seuroissa on tarjolla runsaasti mielenkiintoisia tehtäviä. Seurojen johtokunnat johtavat paikallistason yleisurheilutoiminnan kehittämistä, ja tarjolla on tehtäviä mm. varainhankinnan, tiedotuksen, nettisvujen ylläpidon, tapahtumajärjestelyjen ja harrasteliikunnan saralla. Seuratoiminnassa kykynsä osoittaneilla henkilöillä on mahdollisuus edetä SUL:n luottamustoimiin ja vapaaehtois- tai palkkatyöhön esimerkiksi erilaisten projektien ja tapahtumajärjestelyjen parissa.
Lisätiedot:
SUL, seurapalvelujohtaja Harri Aalto 040-8234200.
SUL, koulutuspäällikkö Tapio Rajala 0400-442493.





















