Mentorointi
Mentorointi valmennuksessa
Viime vuosien aikana mentorointi on tullut yhä merkittävämmäksi osaksi valmentajakoulutusta. Tavoitteena on kokeneemman valmentajan hiljaisen tiedon siirtäminen mentoroitavalle. Valmentajakoulutuksen osana mentorointia on tapahtunut ja tapahtuu paljon esimerkiksi leiritysten yhteydessä, jossa tuoreet ja kokeneet valmentajat oppivat toinen toisiltaan monipuolisesti valmennuksen eri osa-alueilta.
Urheilijamentorointi
Urheilijamentoroinnin systemaattista hyödyntämistä on edistetty erityisesti tyttö- ja naisyleisurheilun kehittämisohjelmassa, jossa tavoitteena on urheilijan kokonaisvaltainen valmennus. Ohjelmassa on eri puolille Suomea, aluevalmennusjärjestelmää noudattaen, nimetty mentoreiksi ensisijaisesti entisiä naisurheilijoita. Mentorit toimivat lähialueella harjoittelevien naisurheilijoiden sekä tarpeen mukaisesti heidän henkilökohtaisten valmentajien tukihenkilöinä. Kullakin mentorilla on noin 4-6 hengen ryhmä, joka tapaa kuukausittain ja pitää yhteyttä tarvittaessa muulloinkin.
Mentorointiryhmiin voivat hakeutua 18 vuotta täyttäneet, A-luokan rajan saavuttaneet (Kalevan Kisojen osanotto-oikeus) urheilijat, jotka asuvat, opiskelevat yms. aluevalmennusjärjestelmän ja alueen urheiluakatemian vaikutuspiirissä. Ryhmät muodostetaan aina uuden harjoituskauden alkaessa, mutta mukaan voi tulla muuloinkin.
Tyttö- ja naisyleisurheilun kehittämisohjelma 2007-2010 SUL:n sivuilla.





















