Let’s Jump! – Pääkaupunkiseudun hyppyklinikat jatkuvat maalis-kesäkuussa

Kohderyhmä

Pääkaupunkiseudun ja lähialueiden 2002-2004s. urheilijat.

Klinikalle otetaan n. 15 urheilijaa. Etusijalla ovat oman ikäluokan A-luokan pituudessa / kolmiloikassa tehneet urheilijat.

Jos halukkaita tulee selvästi tätä enemmän, voidaan harkita kahden erillisen ryhmän perustamista.

Aika ja paikka

12 harjoitusta maalis-kesäkuussa:

Maalis-toukokuu lauantaisin 17.3. alkaen klo 12.30/13.30

Kesäkuussa (juhannukseen asti) tiistai-iltapäivisin klo 14.00

Maalis-huhtikuussa harjoitellaan Liikuntamyllyssä ja Otahallissa, kunnes säät sallivat harjoitella ulkona. Touko-kesäkuussa siirrymme ulos Eläintarhan ja Otaniemen kentille. Pääsiäisviikonloppuna ja viikoilla 18 & 19 ei pidetä harjoituksia.

Valmentaja

Valmentajana toimii ammattivalmentaja Eeva Kantomäki - mm. naisten pituushypyn 2016 Kalevan kisojen mestarin Kristiina Vuorvirran valmentaja.

Sisältö

Toiminta keskittyy horisontaalihyppyihin (pituus ja kolmiloikka). Klinikkakauteen sisältyy 12 harjoitusta á 1h 30min. Sisältönä on nuorta urheilijaa monipuolisesti rakentava harjoituskokonaisuus painottuen nuoren hyppääjän ominaisuuksien ja lajitaidon pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Hinta

160e (sis. ALV) / 12 harjoitusta*

*) Huom. Liikuntamyllyn sisäänpääsymaksut eivät sisälly hintaan (opiskelijalle 2e/kerta). Otahalli sekä ulkoharjoituspaikat ovat maksuttomia.

Henkilökohtaiset valmentajat

Henkilökohtaiset valmentajat ovat erittäin tervetulleita mukaan oppimaan, osallistumaan, keskustelemaan ja verkostoitumaan. Valmentajille toiminta on maksutonta.

Tervetuloa! SUL pääkaupunkiseudun valmennuskeskus, hyppyklinikkatoiminta Vastuuvalmentaja Eeva Kantomäki

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumiset kevään klinikkajaksolle 6.3. mennessä osoitteeseen valmennus@eevacoach.fi.

Ilmoittautumisessa tarvittavat tiedot:

- Nimi, syntymävuosi ja seura

- Paras tulos (pituus ja 3-loikka)

- Oma/huoltajan sekä henkilökohtaisen valmentajan sähköposti - Oma/huoltajan puhelinnumero

Paikat vahvistetaan ilmoittautuneille 8.3. mennessä, jolloin lähetetään tiedoksi myös tarkemmat harjoitussisällöt.

valmennus@eevacoach.fi / p. 044-2758114