V(iivästymisen) R(iemua)
Kalevan Kisat järjestettiin viime viikonloppuna Kainuun hiostavassa helteessä. Piirin osalta kisat menivät hiukan heikommin kuin "kotikentällä" viime vuonna, mutta ilonaiheita löytyi toki ihan mukava määrä. Pronssimitalistit Antti Miihkinen, Joona-Ville Heinä ja Obed Kipkurui suoriutuivat omista urakoistaan todella mallikkaasti. Niin kuin tosiaan moni muukin. Alisuorituksiakin toki löytyi kuten aina. Koko SFI:lle siunautui peräti 20 mitalia - taas uusi ennätys!
Ennätyspitkä oli sitten myös matka Kajaanista kotiin. Vimpelinlaakson kentältä lähdettiin sunnuntaina klo 15 ja kotona Karjaalla oltiin 21 ja puoli tuntia myöhemmin. Tämä kertonee siitä että junalla matkustettiin. Jumiin jäätiin Lahteen sunnuntai-iltana ja siellä vietettiin yksi ylimääräinen yö eikä asiat luistaneet maanantaiaamupäivänäkään. Ei varsinkaan Lahden aseman lipunmyynnissä. Olihan Lahdessa sunnuntai-iltana aivan helvetinmoinen keli, enkä siksi moiti VR:ää juuri näistä viivästymisistä. Silti tuntuu että homma on mennyt tavattoman vaikeaksi jos mennään edes hiukan sään mukavuusalueen ulkopuolelle. Ja jopa sen sisälläkin.
http://www.youtube.com/watch?v=VgzX_b4iXE4
Piirin toinen Vattenfall Cup-karsinta järjestettiin eilen Leppävaarassa loisto-olosuhteissa. Tästä otettiin täysi hyöty irti ja Esbo IF, IF Sibbo-Vargarna ja Sjundeå IF lähtevät finaaliin todella hienoista asemista omissa sarjoissaan :-) Järjestäjänä finaalipaikan saa myös Lovisa Tor. Kuten on tullut todettua; minusta tällainen seuracup on tosi hieno juttu, johon toivoisi että yhä useampi seura osallistuisi. Joukkueen kokoaminen on toki välillä haasteellista, mutta juuri siinä on myös oma viehätyksensä. Ja osallistua voi aivan hyvin ilman että finaalipaikkaa tavoittelisikaan. Toki kärkiseurojen osalta finaalipaikan saavuttaminen on tärkeä juttu, sen huomasi taas eilen valmentajien ja urheilijoittenkin elkeistä. Eikä siinä ole todellakaan yhtään mitään hävettävää. Pärjääminen kuuluu urheilun syvimpään olemukseen.
Ainoa asia joka eilen Leppävaarassa jäi jurppimaan oli sähköaikojen puute. Korostan että en syyllistä enkä moiti ketään; ihmettelen vaan kun tämä tapahtuu yllättävän usein vähän pienemmissä kisoissa. Tällä stadikalla on kuitenkin lyhyen ajan sisällä järjestetty SM-viestit, Kalevan Kisat, Eliittikisat ja viestikarnevaalit, joten puitteet pitäisi siltäkin osin olla kunnossa.
Piirin T/P-päivät järjestettiin vähän aikaa sitten. Tarkkana miehenä Raaseporilainen Roy Westerholm on laatinut hyvin yksityiskohtaiset mitalitilastot niistä sekä viime vuoden vastaavista kisoista. Näihin tilastoihin ei tarvitse sillä tavalla aivan hurjasti takertua, mutta niistä ilmenee todella mielenkiintoisia yksityiskohtia. Nämä vahvistavat myös niitä yleisiä havaintoja joka vuoden mittaan on tehty. Tästä saatiin siis yksi mainio lisäinstrumentti kun kautta aikanaan lähdetään paketoimaan :-)
Uinnin EM-kisat ovat suomalaisittain alkaneet nihkeästi. Jatkopaikkoja ei ole vielä tullut ja henkilökohtaisilla ennätyksilläkään ei ole juhlittu. Viimeksimainituista valtaosa lienee tehty viime vuoden asuilla, mikä tietysti selittää jotain. Toivotaan urheilijoille räväkämpää menoa jatkossa!
Kohta lähdetään kohti kansliaa. Siellä odottaa toivottavasti iso kasa uimareitten ensi kauden leiritysanomuksia. Viimeinen hakupäivä oli eilen. Toki joiltakin osin on viestitetty että paperit tulevat hieman myöhässä. Ihan hyvä niinkin - kunhan lista on valmis ensi viikon keskiviikon kokoukseen mennessä.
Illalla on urheiluakatemian valmentajapalaveri. Toivottavasti mahdollisimman moni kysymysmerkki saadaan suoristettua. Huomenaamuna sitten kohti Nääsvilleä ja 16-17-vuotiaitten SM-kisoja.




















